heavy wings grow lighter

Joku ilta aloin itkeä muistellessani peruskouluaikoja. Vaikka niihin sisältyi niin paljon kaikkea kamalaa, tuli ikävä. Esimerkiksi eräs ala-asteaikainen ystäväni muutti Harjavaltaan, ja S meni hyvästelemään häntä. S sanoi itkevänsä aivan vuorenvarmasti. "Ko joutuu hyvästelee lapsuudenystävänsä", hän totesi. Muistelin kaikkia hyviä aikoja 3-4-luokilla, jolloin olimme kyseisen Harjavaltaan muuttaneen tytön kanssa erottamattomat. Olimme parhaat kaverit, ja luulin niin olevan ikuisesti.

Tekisi mieli kysyä, miten hänellä nyt menee ja mitä hän on pitänyt uudesta oppilaitoksestaan. Jokin kuitenkin pidättelee, sanoo että "älä kysy, ei sitä sunkaan asiat kiinnosta". Voi kun minäkin olisin voinut hyvästellä hänet.

Äsken tuli mieleen eräs toinen tyttö, johon tutustuin yläasteella, kun meidät laitettiin samalle luokalle. Riitelimme joskus, jokin toisessa ärsytti aina suunnattomasti ja olimme ilkeitä toisillemme, mutta oli niitä hyviäkin päiviä, jolloin juttelimme ja olimme samaa mieltä asioista, olimme samassa porukassa. Muistan, miten hän aina väitti opettajalle vastaan fysiikan ja kemian tunneilla, ja keikkui tuolilla. Ärsyynnyin suunnattomasti siitä, että hänen piti aina valittaa kaikesta.
Meistä olisi saattanut tulla läheisempiäkin ystäviä, jos olisin yrittänyt enemmän.
Minulla on ikävä hänen hymyään, se on jotain korvaamatonta.

En saa ikinä niitä aikoja takaisin. Mutta ehkä on ihan hyvä katsoa tulevaisuuteen ja antaa muistojen levätä, ehkä aika kultaa nekin joskus.

"voikaa hyvin aamun uutisiin"

Kaija Koon ihanuuksia:

Seitsemän meren lokikirjaan
kirjoitan "väsyin entiseen miehistöön"
Ja kaikessa rauhassa niin hiljaa
on uusi laiva valmiina lähtöön

Miten tämä kuvastaakin tämänhetkisiä fiiliksiäni niin hyvin? Kaikki on vähän enemmän ja vähemmän vinossa ja kumollaan, enkä osaa koota niitä enää takaisin. En tiedä mitä ajatella tästä kaikesta.

Koskaan ei voi olla nykyisyydestä varma, koskaan ei tiedä mitä toinen oikeasti ajattelee. Ketään ei lopulta tunnekaan, ei osaakaan enää tulkita. Keinuttelee vain luulojen lempeissä aalloissa täysin tietämättömänä todellisuudesta.

Ja kun luulet, että kaikki on hyvin, joku tulee aivan salaa ja hiljaa, vetää maton jalkojen alta, eikä sen alla pohjaa enää ole. Ei koskaan ollutkaan, tai sitten se on kulunut pois hiljaa ajan myötä. Ei se kestä vihaa eikä raivoa, ei rakkautta, suruja, ei kestä kyyneleitä, murtuu pois.

Minä tiedän sinun aina olevan siellä
mihin ikinä tieni mennä voi
Aivan tiettömälläkin tiellä minun tuulessani soi

Ja sitten katkelma yhdestä biisistä, jota olen aina rakastanut.

Hän katselee rauhattomana itään,
tuo tyttö hentoinen tinakengissään.
Kuuluuko sieltä suunnalta ketään,
joka voisi ottaa tytön reppuselkään?

Hän on piirtänyt viestin karttaan,
siellä lukee: "Vie minut turvaan."
Ehkä hänet on luotu lentämään,
ettei sulata tie hänen kenkiään

Kaija Koota olen rakastanut koko ikäni, pienestä asti. Muistan ne syyspäivät kun kaiuttimista soi joku näistä unohtumattomista kappaleista ja äiti teki munakokkelia. Kaija Koo on kuolematon ♥

Sotilas tuntematon kulkee
ei muista mutta tuntee
Aamulla tulimeren
kuumilla aalloilla keinuneen

Juurelle puun hän istuu
kuvaa tyttönsä katselemaan
Silmiä se kirvelee
kun on nähnyt liikaa

Mutta enemmän se koskee
kun kotiin kirjoittaa

P.S. Paha tuuleni katosikin heti kuin tuhka tuuleen, wonder why?