27. kesäkuuta 2011

moon river


Äidin hääkoru. Se on tehty äidin tädin, eli siis mun isotädin korvakoruista kultasepän luona. Äidin täti matkusteli paljon ympäri maailmaa ja kävi kaikkialla. Hän toi monia matkamuistoja mukanaan, meilläkin on joitain niistä. Hänellä oli hyvä maku koriste-esineiden suhteen :)


Tämän sormuksen äiti lupasi mulle. Aion viedä sen kultasepälle pienennettäväksi.

26. kesäkuuta 2011

slide over here, let your hands feel the way

Olisi mahtavaa jos nykyäänkin voisi elää kuten ennen vanhaan. Pestautua jollekin alukselle töihin ja nousta määränpäässä kyydistä. Mutta ei. Tänä päivänä matkoja varten pitää säästää rahaa. Ei voi tuosta noin vain lähteä kiertämään maailmaa mukanaan vain välttämättömimmät tavarat. Maassa oleskeluun tarvitaan yleensä viisumi ja jotta saisi rahaa seuraavaan matkaan pitää työskennellä - siihen tarvitaan työlupa.

Päätin että luen jonain päivänä Kyllikki Villan matkoista kertovat kirjat. Hän on kirjoittanut ne itse. Hän matkusti rahtilaivoilla ympäri maailmaa ja kirjoitti.

Jonain päivänä...



Kaikki kuvat: Weheartit

22. kesäkuuta 2011

I didn't like the world

Tänään oli kaivattu kyläily- ja ystäväpäivä :) Ensin ajelin yhden kamutsin uutta kämppää katsomaan ja sitten lähdin pelailemaan pesistä tositosi kivojen ihmisten kanssa! :) Oli ihan sikamahtavankivaa, jollei oteta huomioon tapaturma-alttiutta :\ Moni sai pallosta ruumiinosiinsa ja jopa naamaan. Yksi kaatui skootterilla. Tähän asti meitsi on säilynyt vammoitta, mutta enpä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Kuitenkin kaadun portaissa ja katkon jalkani. Vannon, etten tänään enää juokse portaissa.

Näitä illanviettoja lisää! Sain muuten kerran kopin, eli tein haavan! Kyllä mäkin jotain osaan. Ja osuin mailalla palloonkin. Ja hyvällä porukalla hauskaa pitäessä liikunta voi oikeasti olla hauskaa! Todettu tänään. Siten opastin vielä yhtä kamua nappaamaan pallon räpsään.

Nyt mun kädet haisee ällöttäviltä hikisiltä räpylöiltä.


Olen ihan rakastunut tämän artistin musiikkiin.

19. kesäkuuta 2011

you worry 'bout the wrong things, the wrong things

Ah, ihana sade. Rakastan sateen ropinaa kattoa vasten. Iltaisin on ihanaa maata sängyssä katonlappeen alla ja kuunnella sateen ääniä.

Liittyen tulevaisuudensuunnitelmiin, olen suunnitellut unelmieni taloa. Se on joku Kannustaloista ehdottomasti, pienillä muutoksilla ja ratkaisuilla maustettuna. En ole ihan varma mikä sisustustyyli on mua itseäni, mutta pidän valoisuudesta, väreistä ja kontrasteista. Esimerkiksi tummat puulattiat, ja nimenomaan aidot puulattiat, ei laminaattia tai parkettia, ovat mun juttu. Pidän etnisistä vaikutteista ja tietyistä itämaisista vivahteista.

Rakastan yksinkertaisuutta, ja joskus vähemmän on enemmän. Pidän selkeistä tilaratkaisuista ja inhoankin talopiirrustuksissa turhia monimutkikkuuksia. Haluan että omassa talossani on tarpeeksi säilytystilaa. Iso vessa täytyy olla. Alakerrassa pitää olla erillinen tv-huone. Haluan työhuoneen yläkertaan, ja sieltä pitää olla käynti parvekkeelle. Yläkerrassa on oltava myös tarpeeksi iso aula tv:n katselemiseen sohvalta.

Rakastan vanhoja puutaloja. Olisi mahtavaa ostaa joku vanha, terverakenteinen talo ja kunnostaa se. Vanhoissa taloissa on sitä jotain.

Inhoan rinnetaloja. En siis koskaan tule muuttamaan rinnetontille. Never say never, aye?


Nostalgiaa tältä vuodelta. Olen tämän vuoden aikana laajentanut musiikkimakuani rajusti. Tästä biisistä on hyviä muistoja, sateisia kotimatkoja bussissa. Hämäriä aamuja matkalla lukioon. And I'm loving it.

18. kesäkuuta 2011

I never want to leave

Ja edellisessä bloggauksessa mainitsemani (vielä) supersalaiset suunnitelmat muotoutuvat ja edistyvät! Saattaa olla että kuulette niistä hyvinkin pian. Saanen pitää pientä jännitystä yllä?

Tänään olin tosi ihanilla sisustuskutsuilla! Sisustuskutsujen emännän, Sanna-Riikan, koti oli ihana, vanha remontoitu talo. Tunnistin talon "vanhuuden piirteet" koska ne näkyvät samanlaisina meidän talossamme - tietyt ajalle tyypilliset elementit. Ihastuin talon keittiöön. Pikkunaposteltavat olivat sekä ruokaa silmille että suussasulavia :)

Nyt olisi nälkä.

17. kesäkuuta 2011

when my back is turned my bruises shine

Viime viikkoina on ollut aikaa miettiä sitä mitä haluan elämältä. Yksi isoimmista mielessä pyörineistä ajatuksista on ollut jatkokoulutus. Kerron lisää myöhemmin, jos näistä mun suunnitelmista tulee jotain.

Tänään kesän ensimmäinen nuortenilta. Uidaan ja grillaillaan. Palautan kavereille parit leffat ja tapaan muutaman ystävän joita en ole taas nähnyt pitkään aikaan!

Mun uudenvuodenlupaushan oli että näen enemmän ystäviäni. Jotenkin en vain jaksaisi lähteä kotoa. Miksi sekin voi olla niin vaikeaa?

Nyt soi taas Amy MacDonald.


15. kesäkuuta 2011

en oota sua pidempään


Rakkaus!

13. kesäkuuta 2011

battle studies

Onko koskaan tuntunut siltä, ettet jaksa elää? Ihmisen mieli on mitä sekopäisin keksintö. Sen labyrinttejä tai kiemuroita ei kukaan tule koskaan selvittämään. Yhtenä iltana tunnet olosi niin surulliseksi ja yksinäiseksi että haluat kuolla ja seuraavana suunittelet tulevaisuuden taloasi.

Olen kyllästynyt ihmisiin. Mutta arvatkaapa mistä sain energiaa? 1) Sisustuslehden (Toivekoti) kauniisti remontoidusta talosta. Kyseessä on 1800-luvulla rakennettu ihana tammisaarelainen koti. Perhe teki valtavan työn käydessään 80-luvulla uudelleenpinnoitetun talon kimppuun. Pinnat oli silloin siis päällystetty muovimatoilla ja lastulevyillä, kuten jutussa sanottiin.





 





En ole koskaan ollut puunväristen huonekalujen fani, mutta tämän jutun ansiosta suorastaan rakastuin niihin. Talon keittiö on todella kaunis. Kerrankin joku todella tietää, mitä tekee. Tuo eteiseen esiin kaivettu ja puhdistettu hirsiseinä on kaunis, vaikken yleensä niistä pidäkään. Olohuoneen vihreä, alkuperäinen kakluuni on hurmaava. Päämakuuhuoneessa on ihana rottinkinojatuoli. Rakastan rottinkisia huonekaluja. Talo on kokonaisuudessaan yksinkertaisen kaunis.

2) Vaatteet. Löysin Elloksen alennuksista ihania kesävaatteita, taas. Jep, olen materialisti ainakin jossain määrin.

12. kesäkuuta 2011

11. kesäkuuta 2011

runaway train, never going back

Matkakuume nostaa päätään. Suunnitelmia on jo moneksi vuodeksi eteenpäin. Yksi nimi hyppäsi esille selaillessani kohteita. Kuuba. Siellä haluan käydä.


Kuvat: Weheartit.

9. kesäkuuta 2011

you're only an ocean away

Kolusin tänään kirjaston rajatietohyllyä ja mukaan tarttui muutama kivannäköinen kirja! :) Äiti ei kehdannut mennä ufokirjojen kanssa kirjastotädin silmien alle joten jouduin lainaamaan ne itsetoimipisteestä.... :D
Oletteko koskaan lukeneet Mary Higgins Clarkin kirjoja? Hän kirjoittaa jännäreitä. Mä olen lukenut vain yhden, mutta haluaisin lukea useamman. Menneisyyden pirstaleet oli hyvä kirja.
Tänään aion taas aloittaa yhden lempikirjani lukemisen. Kyseessä on Taylor Smithin Vihollinen vai liittolainen.

Tätä tietä pääsee aallonmurtajalle.



Ilmaan pyrähti oikea lintuarmeija... eivätkä tässä olleet kaikki.


Huom. Läiskät taustalla ovat lintuja ;)






Tämä sudenkorento on heittänyt veivinsä lisäjarruvalon eteen auton takaikkunalle.
Pyydän anteeksi laatua, muualta kun ei siivekästä saanut kuvattua kuin ikkunan läpi.
Isän mukaan tämän leposija on ollut tuolla jo kauan.

did I ever think of you as my enemy?

28. A song that makes you feel guilty

Ei ole...?

29. A song from your childhood

Fredi - Maan valitus. Ei löydy Youtubesta, sieltä löytyy vain Pate Mustajärven kamala versio. Muistan tämän kappaleen ikuisesti. Jos teillä on vaikkapa Spotify, kuunnelkaa se. Hienot lyriikat.



Rakastin tätä Tuulten viemää -biisiä erityisesti :D


8. kesäkuuta 2011

tu quieres volver

Jokaisella on varmasti tavoitteita elämässään, asioita jotka he haluavat tehdä tai kokea.
Minun listani on seuraavanlainen:

Haluan olla onnellinen. Yksinkertaisesti. Onnellisuus ei aina ole niin helppoa kuin voisi luulla.
Haluan olla hyvä ihminen. Auttaa toisia, lopettaa kiroilun - kaikki sitä harrastavat joskus, myönnä pois -, ja olla se kaikkien kaveri. Toisaalta en osaa, koska tarvitsen omat ystäväni. En sovellu porukkoihin.

Haluan elämänkokemusta. Tarkoittaen sitä, että himoitsen matkustelemaan. Toivon näkeväni monia kansallisuuksia ja kulttuureja. Haluan käydä ihan kaikkialla. Ensimmäiseksi tulevat nämä yleisimmät mieleen - Britit, Ranska, Australia - yes, it's growing on me -, Irlanti, USA... Mutta mua kiinnostavat myös Afrikan maat. Norsunluurannikko on nimenä niin kaunis, että haluan käydä siellä. Haluaisin tehdä safareja, ja "viidakkomatkoja", kuten enoni ja hänen vaimonsa.


Rakastan talopiirustuksia, sisustussuunnitelmia ja sisustuslehtiä. Unelmissani on täydellinen Kannustalo meren rannalla.



Avioliitto. Avioliitossa tuskin sinänsä on mitään eroa arkeen kuin se, että joka päivä sormessa painaa monen tuhannen euron timanttisormus - ei vaan. Silloin ollaan samaa sukua virallisesti. Mutta olen innostunut hääjutuista. Mun häistä tulee tyylikkäät ja erilaiset. En halua tavallisia häitä. Ne ovat tylsistyttäviä. Ruokakin maistuu aina samalta. Nyt täytyy myöntää, että olen ollut vain muutamissa häissä, mutta silti. Ja ei, en katso tv:n hääohjelmia, vihaan niitä.
Ennen häitä pitäisi löytää sellainen ihminen, jota jaksan katsella useampaankin otteeseen.


Haluan löytää työn ja ammatin, josta nautin ja jossa pääsen toteuttamaan itseäni. Tässä vaiheessa se on vielä kamalan hakusessa. Kahden vuoden päästä pitäisi tietää, minne hakea jatko-opiskeluihin. Kaikki kiinnostaa ja mikään ei tarpeeksi, jotta jaksaisin tehdä sitä elääkseni. Hyvä palkka ei olisi pahitteeksi.


Lapsia. Tiedän, että olisin hyvä äiti. Pelkään aina, että unohdan tehdä tietyt asiat sitten kun mulla on lapsia. Haluan että heillä on onnellinen lapsuus ja elämä siitäkin eteenpäin. Mutta eiköhän onni koostu pienistä asioista. Haluan soittaa lapsilleni paljon musiikkia, etenkin sellaista jota äiti kuunteli kun olin pieni. Ehkä ne kappaleet jonain päivänä koskettavat heitä yhtä paljon kuin minua. Haluan sellaisen helisevän kellon, joka pidetään kaulassa ja joka helisee, kun liikkuu. Sen pitäisi kuulemma kehittää lapsen musikaalisuutta.



Kaikki kuvat: we heart it

Leave me to the mystery of happiness to come

08/06/11

Nyt kävi niin, että isä ja kummisetä löysivät klapipinoa purkaessaan pari linnunpesää. Poikasten mutsi tuskin tulee enää näkymään pesässä ihmisten hajun vuoksi, joten näille poikasille kävi nyt kehnosti :(




Eilen näin ketun! Että se oli söpö :)


I'd like to see the world, for once,
all standing hand in hand
and hear them echo through the hills
for peace throughout the land

7. kesäkuuta 2011

speak to me

Huh hellettä! +31°C varjossa! 

Tänään on ollut ohjelmassa mm. kokkailua, matematiikan uusintaan valmistautumista tehtävien kera, päänsärkyä, huimausta ja pitkään nukkumista ja räjähtäneen huoneen siivousta. Aamulla heräsin siihen, että naapurissa hoitolapset metelöivät ja lällättelevät (tiedättekö, lällällällällieruu....) ja huusivat nimeltä heidän perhepäivähoitajaansa, jonka luona myös meitsi on ollut kaitsettavana pienenä! Lasten metelöinti häiritsi myös sen jälkeen, kun sain uudelleen unta. Kuulin heidät unen läpi...se oli todella rasittavaa. Sitten kun kiljunta ja huuto loppui, heräsin enkä saanut enää unta. Joten kiitos siitä


En tiedä mitkä taikakädet isällä on, mutta kun laitoin televisioni päälle ja isä alkoi painella kaukosäätimen näppäimiä, se yhtäkkiä toimikin. Uskomatonta. Se kaukkari on ollut jo monta viikkoa toimintakyvyttömänä. No, eipä tarvitse maksaa kolmeakymppiä uudesta :)

Nauttikaa kesästä :)

6. kesäkuuta 2011

sweetest goodbye

Where you are seems to be
as far as an eternity
Outstretched arms, open hearts
And if it never ends then when do we start?

I'll never leave you behind
or treat you unkind
I know you understand
and with a tear in my eye
give me the sweetest goodbye
that I ever did receive

Pushing forward and arching back
bring me closer to heart attack
say goodbye and just fly away
When you come back
I have some things to say

How does it feel to know you never have to be alone
when you get home
there must be some place here that only you and I could go
so I can show you how I
dream away every day
Try so hard to disregard
the rhythm of the rain that drops
and coincides with the beating of my heart

I'll never leave you behind
or treat you unkind
I know you understand
and with a tear in my eye
give me the sweetest goodbye
that I ever did receive

Pushing forward and arching back
bring me closer to heart attack
say goodbye and just fly away
When you come back
I have some things to say

How does it feel to know you never have to be alone
when you get home
there must be someplace here that only you and I could go
so I can show you how I feel

- Maroon 5

3. kesäkuuta 2011

new york, new york

Saatiin tänään kokeet! Kyllä jännitti, mutta hyvin se meni :) Englannin kokeesta sain 10-, ruotsista 9+, terveystiedosta 9+, historiasta 8 - johon on pakko olla tyytyväinen ottaen huomioon että kirjoitin ihan ohi aiheen koko esseen - ja... matematiikasta sain hylsyn. Uusintaan siis. Huomenna haetaan todistukset ja keskiviikkona kokeillaan toisen kerran. Huh huh. Lauantaina alkaa loma.... eikä kesätöitä. En silti masennu, mullahan on koko kesä aikaa relata ja ruskettua ;)

Tänään säästössä 102,60€♥

Kuvailin eilen äidin siistejä koruja ja sormuksia ja sain kuulla niiden tarinoita.
Alla fiilistelykuvia kesäisestä Reposaari-reissusta.



Tuulikojeen alla ei ole hauskaa seisoa.

2. kesäkuuta 2011