Tänään isoskoulutuksessa piti yhdellä rastilla "kehystää" kuva jostakin luonnon ihmeestä ja kertoa kuvasta parille. Me kummatkin kehystimme meren, ei kai kummankaan tarvinnut asiaa pitkään miettiä.
Ja mä mietin että miten Jumala on osannut luoda jotain niin kaunista ja järjestelmällistä ja haavoittuvaa.
Aiemmin päivällä puhuimme myös pelastumisesta ja siitä, että onko Jumala valinnut ennalta pelastuvat (predestinaatio-oppi! Huom; olen juuri käynyt uskonnon kakkoskurssin!), ja että jos Jeesus kuoli kaikkien syntien tähden, niin eikö se tarkoita että kaikki pelastuvat? Olen tätä usein miettinyt esimerkiksi siltä kannalta, että jos synnyt vaikkapa perheeseen jossa kukaan ei usko Jumalaan, niin et saa kristillistä kasvatusta. Tällöin et koskaan opi tuntemaan Jumalaa etkä usko häneen - eli et pelastu. Uskohan on pelastuksen avain.
Tietysti myöhemmin elämässä uskonnon pohtiminen voi tulla ajankohtaiseksi. On paljon helpompaa syntyä kristittyyn perheeseen ja saada kristillinen kasvatus, jolloin Jumala on aina läsnä. Tällaisella on ehkä turha vaivata päätään, eikä sen pidä olla oman uskon kompastuskivi, niin kuin pappimme sanoi. Mulle riittää se että mä uskon.
Samoin puhuimme siitä, että miksi kaikki ihmiset eivät usko? Jos Jumala on kaikkivoipa ja Pyhän Hengen tehtävä on sytyttää uskon liekki, miksi on ateisteja ja "vääräuskoisia"? Ja varsinkin tätä mietin pienenä, että miten voi olla yksi oikea uskonto - jos jonkin toisen uskonnon mielestä me uskomme väärään asiaan ja me ajattelemme heistä samoin.
Mutta ehkäpä Jumalalla on suuri salattu suunnitelma. Eihän sitä tiedä. Mutta me olemme kaikki täällä syystä ja meillä jokaisella on tehtävä. Jokaisen on löydettävä se oma paikkansa. Luulen löytäneeni oikean suunnan siihen paikkaan.
 |
| (c) Sanat kertovat kaiken. |
