sing for the moment

Tänään kymmeneltä äänitettiin studiolla meidän musiikinryhmän laulajien kanssa muutama biisi. Aluksi mua ei jännittänyt yhtään, mutta kun sain kuulokkeet päähän, menin vähän paniikkiin. Rustokorvis sattui ja se piti ottaa pois ja luurit tais olla muutenkin väärin päässä. Raajat täristen testailin miltä kuulostaa musiikki, onko liian kovalla yms. Että mua jännitti! Myöhästyin muutaman kerran säkeistöjen alussa mutta onneksi se oli helppo ottaa uusiksi :) Kun sitten kuulin itseni kaiuttimista äänityksen jälkeen olin ihan ällikällä lyöty - tältäkö mä kuulostan? Lauloin siis Billie Jeanin. Äänityksiä hoiteleva sijaisopettajamme päätti että siihen biisiin ei tule muiden ääniä vaan pelkät stemmat. Fine by me :) Olipa kokemus! Niin ja tämä musiikin ammattilainen kehui mun ääntä, olin otettu :)

Kuva: Weheartit

Nyt meitsi palaa lukemaan mantsaa! Tsemppiä muillekin kokeisiin lukijoille :---)

meitä taivas ja maa opettaa matkallamme, samoin Sanasi saa lohduttaa tiesi kulkijaa

Tämänkertainen nuortenillan loppuhartaus kosketti mua syvältä. Kyse oli Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta. Jos rakastaa Jumalaa, tulee myös rakastaa lähimmäisiään. Jumala tahtoo että rakastamme Häntä ja parhaiten voimme tehdä niin rakastamalla lähimmäisiämme. Kun loukkaamme lähimmäistämme, loukkaamme Jumalaa.

Tämä aihe on mulle niin tärkeä, koska se seuraa jokapäiväisessä elämässä ja joskus tulee tahattomasti - ja tahallaan - loukattua toisia. Ihmisen on vaikea niellä pahoja ajatuksiaan, mutta siihen apua voi rukoilla Jumalalta. Joskus ennen ajattelin, että ei me ihmiset nyt niin syntisiä olla, me vaan ollaan tällaisia emmekä voi sille mitään. Mutta sekin ajatus johtui osittain ylpeydestä, osittain naiiviudesta. Ehkä vähän vastuun pakoilustakin. Nykyään ymmärrän, että voimme Jumalan avulla rakentaa parempaa maailmaa lähimmäisillemme ja itsellemme. Voimme rukoilla vahvistusta ja voimaa, vaikkapa siihen toisten kohteluun.

Pappimme puhui kerran siitä, että jos voimme jollakin tapaa keventää toisen taakkaa, meidän pitää tehdä niin. Yritän pitää tämän mielessäni, ja eräässä tilanteessa muistin nämä sanat ja toimin sen mukaan. Toivon, että ilahdutin kyseistä henkilöä. Toivon, että muistan useammin tehdä niin.

Miten tämä voikin sopia tähän aiheeseen niin hyvin?
Kuva: 365 Promises

tapahtuiko kenties jotain elämää suurempaa?

Makaan usein sängyssä miettimässä elämää, ja mun läheisiä ja heidän ihmissuhteitaan. Olen hyvä huolestumaan ja suunnittelemaan heidän ongelmilleen täydelliset ratkaisut. Yritän elää heidän puolestaan ja mietin aivan liikaa heidän murheitaan ja unohdan itse elää. Tarpeeni auttaa - ei, vaan vaistoni auttaa - ei hiljene koskaan. En osaa kytkeä sitä pois päältä.

Odotan aina jotain - ajokorttia, täysi-ikäisyyttä, seuraavaa kesää, "sitten kun", mutta tuntuu että unohdan samalla elää. Tuntuu että olen ihan siivet katki.

Voiko ketään koskaan tuntea kokonaan? On inhottavaa huomata toisesta piirteitä, joita ei ole ennen edes tajunnut pistää merkille. Jos koko totuus ei olekaan kauhean kaunis, toivoo ettei koskaan olisi saanut tietää. Mutta tieto tuo myös helpottavan tunteen siitä, ettei kukaan ole täydellinen, eikä sitä voi vaatia keneltäkään - ei siis multakaan.

Ankean pohdinnan jälkeen voin hehkuttaa vaihteeksi musiikkia. Nimittäin; J. Karjalainen on loistava artisti ja sanoittaja. Olen jotenkin juuttunut kuuntelemaan niitä samoja biisejä, jotka koskettavat mua, vaikka mahtavia kappaleita on muitakin. Tämän hetken - ja varmasti kaikista kappaleista muutenkin - suosikkini on Mä käännyn hiljaa pois. Se on jotenkin niin kaunis ja surullinen, ja onnistuu aina tavoittamaan mut tilanteesta huolimatta. En oikein tiedä millä muulla tavalla kuvailisin biisiä, en ainakaan yhtään sen paremmin. "Jossain kuulen koiran haukkuvan" -kohdasta mulle tulee aina mieleen meidän koiravanhus, joka vähän aikaa sitten matkasi taivaaseen. Siinä kohdassahan kuuluu taustalla ulvontaa :) Aina kun olen vähänkin surullinen tai alakuloinen, tämä biisi saa mut itkemään. Myös Telepatiaa on tosi kaunis.

Jotenkin tämän postauksen aiheeseen sopii hirveän hyvin tämä kappale...

everything you need is disguised in double talk

Pakkasen ja huurteen innoittamana kävin ottamassa inspiskuvia pihalta. Tässä parhaimmistoa:

Lyhtykoiso kuulemma, vallan herttainen.

Vanhan omenapuun jäisiä oksia. Taustalla taivaalla näkyy lentsikan polttoainejämät.

leave me a papernote to say you're sorry

Vallan mahtava viikonloppu takana! Eilen virittelin äidin kanssa valoja pihalle. Nyt lunta kiitos :)

Ihanat vaaleanpunaiset paljettivanttuut, sisko teki mun pyynnöstä <3

Kuvissa on vähän kohinaa, koska kuvasin iltahämärässä. Pahoittelut.

my, my, time flies

Me juhlistettiin eilen Saran synttäreitä urheiluteeman merkeissä! Oli tosi hauskaa, kiitos paljon synttärisankarille :) Annoin lahjaksi kirjapäiväkirjan, jonka paketoin ihanaan mustavalkokultaiseen paperiin.

Halusin korttiin jonkin aforismin ja löysin tämän. Musta se on aika hyvin sanottu.

Happy b-day, friend!

Mitä tykkäätte uudesta layoutista? En oo ihan varma tykkäänkö tästä väristä. Halusin jotain vähän talvisempaa ilmettä... :)

Hyvää isänpäivää!

somewhere in the crowd there's you

Voiton puolella ollaan! Meinaan on paljon parempi olo :) Isälle on jo ostettu lahja, vaikka sille on tosi vaikeaa keksiä mitään. Latailen tässä samalla kännykkään uutta musiikkia, vaihdan listaa oikein kunnolla :D Olen jo vuoden kuunnellut miltei samoja biisejä because of laiskuus, että vähän tulee kauluksista ulos :D

Päivän paras:

how I wish I could walk through the doors of my mind

Pimeys kyllä näyttää nyt kyntensä. Mieliala on koko ajan ihan maassa enkä tiedä mitä pitäisi tehdä että saisin tämän ahdistuksen kytkettyä pois päältä. En oikein kykene ajattelemaan mitään muuta. En tiedä ja tavallaan tiedän mistä se johtuu.

Äsken tuli mieleen se, miten paljon ihmiset kuluttavat elämäänsä (valitsin tarkoituksella tämän sanan, voit myös lukea 'aikaansa') koneella. Tavallaan on tosi kamalaa, miten paljon joku laite voi viedä ihmisen aikaa - aikaa, jota voisi käyttää niin paljon paremminkin. Kuten perheen tai ystävien kanssa. Jos joskus vielä eksyn takaisin Facebookiin (ehkä parin vuoden päästä on pakko halvan yhteydenpidon vuoksi), lähden sieltä sitten kun en taas tarvitse sitä. Yhden asian olen myös periaatteesta luvannut itselleni; sitten kun mulla on lapsia, tai lapsia tulossa, en ole Facebookissa, siis ollenkaan. Olisi kamalaa että tuntisi tarvetta käydä tsekkailemassa jotain koko ajan tai tekisi mieli päivittää jotain vaikkapa niistä lapsista. Sen ajan voi taas kerran käyttää paljon tärkeämpään. Bloggauskin on silti eri asia kuin Facebookissa norkoilu, bloggaus on elämäntapa eikä paljon eroa varsinaisen kannellisen päiväkirjan kirjoittamisesta. Hoppas että kaikki saivat tästä ajatuksesta nyt kiinni.

Mitäköhän kaikki ihmiset teki sillä vapaa-ajallaan ennen Facebookin aikakautta? Siis mitä mäkin oikeasti tein, norkoilin kotona tv:n ääressä? Mulla on pieni tekemisen puute ollut naamakirjattomuuden jälkeen. Olen kompensoinut sitä tekemällä englannin tehtäviä etukäteen :D Mutta en kyllä ole kertaakaan kaivannut Facebookia, vaikka olen hyvä koukuttumaan moniin asioihin.

Väsyttää, mutta valvon että näen Greyn anatomian. Katsonko kenties liikaa telkkaria? En, koska katson vain kahta sarjaa ja ne tulevat kerran viikossa kummatkin :)
Mun piti tämän postauksen alkuun laittaa klovnin kuva, mutta ne olivat niin pelottavia että mä en halua katsella niitä joka kerta kun kirjaudun sisään :(

Parempaa viikkoa <3

I walk a hundred streets of neon lights only when I'm crying

Kävin ajankuluksi viemässä pihalle kynttilöitä lyhtyihin. Pimeä tuli tosi nopeasti sen jälkeen kun sain ensimmäiset sytytettyä.

the past few days

Aamukaste meidän pihalla.

Huvimajalla on hiki.

Pikkulintujen talviruokaa.

Taikinaa...

ja muotteja.

Tuloksena suuuussasulavia  pipareita! Onnistuin :)

Meillä oli eilen liikunnassa kahvakuulailua. Takapuoli, reidet ja hartiat sattuu. Vatsalihakset eivät yhtään, mutta mulla onkin aina ollut tosi hyvät vatsalihakset. Aamulla särkylääke ja kuuma suihku auttoivat vähän hartioihin. Pitäisikö harrastaa useammin liikuntaa? :D Pitäisi, mutta kun ei innosta. Olin kuulailutunnin jälkeen yltä päältä hiessä. En ole koskaan minkään liikuntasuorituksen yhteydessä juuri hikoillut, mutta nyt tosiaan tunsi tehneensä jotain. Tietenkään mukana ei ollut pyyhettä joten ei kun takki päälle ja odottamaan että pääsee kotiin suihkuun.

Huomenna vuorossa on bodybalance, jota odotan innolla. Mulle koululiikunta on hyvä kun vihaan liikuntaa tälleen kotioloissa :P Mulla on tälle vuodelle valittuna myös liikunnan omatoimikurssi :)

Ah, kaikki valittaa syksystä ja sen pimeydestä mutta kerrankin voin sanoa että se on vaan asennekysymys! Minä, joka yleensä saan kaamosmasennusta, itse asiassa tykkään! Etenkin siitä, että kelloja siirrettiin. Aamut ei tunnu niin pimeiltä ja jotenkin se sopii muutenkin mun unirytmiini paremmin. Mulla on jo valot viriteltynä huoneeseen että saa fiilistellä ja nauttia.

Keskitytään kaikkeen hyvään elämässä, aye? :)