29. toukokuuta 2012

this is your life, this is your time

päivän kuva
Mutakakkupohja, väliin veitsellä jäisiä mansikoita sulamaan ja päälle suklaakuorrute (olis tietty voinut laittaa sivuillekin ettei reiät näy mutta kuka välittää kun se kuitenkin vaan päätyy mahaan, niin ja tänne). I gotta tell ya: de li cious. Ton voimalla sitten opiskelin tämänpäiväiseen uskonnon kokeeseen, johon kirjoitin kahdeksan sivua kahta esseetä. Sain just sen mun lemppariaiheen, jota olin vähän toivonutkin, nimittäin "Elämän päättyminen ja siihen liittyvät eettiset ongelmat". Tietysti siihen piti laittaa abortti, itsemurha ja eutanasia ja koska aihe on pikkasen laaja, esseeseen tuli kuusi sivua kun yritin tiivistää. Ei oikeesti ihme että vähän olkapäätä kivistää kun on koeviikko - joka muuten loppuu huomenna. Oon tosi luottavainen, oon saanut ylitettyä itseni ja nyt se palkitaan että jaksoin puurtaa loppuun asti. Yhtäkään tehtävää ei jäänyt palauttamatta.

Luin erään tytön blogista tosi mietteitä herättävän kirjoituksen siitä, miten kokemukset kasvattavat ihmisestä sen joka hän on - enkä nyt tarkoita sitä että vastoinkäymiset vahvistaa ja mikä ei tapa niin... Vaan ihan sitä että miten kasvetaan aikuiseksi. Hän oli katsonut leffan, jossa päänäyttelijä sai muistinmenetyksen ja muisti vain jotain kymmenen vuoden takaisia asioita. Blogin kirjoittaja sitten siinä pohti, miten hirveää olisi jos unohtaisi viimeiset kymmenen vuotta elämästään ja mitä hänen elämänsä tulisi olemaan - seuraisiko hän unelmiaan ja lähtisi ulkomaille, menisikö opiskelemaan samalle alalle. Rakastaisiko samoja asioita.
Se pisti mut miettimään. Ehkä paras asia mitä itselleen voi tehdä on toteuttaa unelmiaan. Mä ainakin teen kaikkeni ettei mun unelmat jää vaan unelmiksi.

this is me. Kuva: Weheartit

27. toukokuuta 2012

älä pelkää maailmaa

Rakastan mun rusketusrajoja, nimittäin näinä aurinkoisina kuumina päivinä oon vaan maannut ulkona ja ottanut arskaa oikein koko talven edestä! Ja olen onnistunut, mulla on kunnolliset rusketusrajat On myös vähän aikaisemmin saatu inhottava toppiraja mutta saan sen kyllä piiloon :)





Huomenna starttaa viimeiset ponnistelut tältä keväältä ja sitten au revoir meluisat käytävät ja liian pitkät oppitunnit ja bienvenue historian ja mantsan kirjat!
Nyt soi Pariisin Kevät ja Kesäyö ja mietin miten hyvältä Arto Tuunelan ääni kuulostaa kun hän laulaa matalalta. Tuo puolivälin instrumentaaliosio saa mut kylmille väreille!
Plus rummut.

24. toukokuuta 2012

finally facing my Waterloo

Törmäsin tänään kirjastossa mun yläasteaikaiseen historian opettajaani ja mun oli ihan pakko kertoa että kirjoitan syksyllä historian - sitä nostalgiaa! Mun rakkaus näihin aineisiin jotka aion kirjoittaa on kyllä kummunnut ihan siitä että mulla on ollut niin hyvät opettajat. Niin intohimoiset omasta aineestaan, niin kiinnostuneita siitä. Joten kiitos kuuluu hyville opettajille :)




Oon lukenut niin paljon että mun pää on ihan pyörällä. Osaan varmaan kertoa kaiken maantieteen koealueesta vaikka unissani. Kunpa huomenna ei tulisi blackoutia, ja kunpa en näkisi painajaisia maanjäristyksistä.

Kuuntelen Abbaa ja yritän henkisesti valmistautua viikonloppuun, koska joudun istumaan nenä kiinni kirjassa koko heräilläoloaikani. Huomisen jälkeen vielä ruotsi, uskonto (missähän mun kirja edes on?) ja äidinkieli. God help me. Kokeisiin lukeminen on kyllä mun Waterloo.

Nyt poistun katsomaan Criminal Mindsia, johon oon taas koukuttunut. Nää vanhemmat on niin paljon parempia kuin uudet tuotantokaudet! Gideon, Elle ymsyms. Kaksi sanaa: Shemar Moore

Ciao!
Istuin hämärässä, alkoi hetki joka tuntui kuin ei se loppuisi milloinkaan
Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi: "Älä pelkää maailmaa"
Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä

ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä
ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä

Herään rannalta, on yö kirkkaampi päivää, valopisteet taivaalla liukuvat aamuun
Olen unohtanut mistä tähän kuljin, verhoudun unohduksen kaapuun
Vaan muistan ilmalaivueita, taivaanrantaan lentäneitä

ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä
ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä

Istun hämärässä, odotan vieläkin hetkeä joka ei lopu koskaan
Saapuisi hiljaisuus, kertoisi minulle kuinka kaikki lopulta katoaa
Näen valot taivaalla ja juoksee selässä kylmiä väreitä

ja ulkona kesäyö....

Pariisin Kevät - Kesäyö

22. toukokuuta 2012

nerd? I prefer the term 'intellectual badass'

Oon nyt officially sitovasti ilmoittautunut syksyn ylioppilaskirjoituksiin ja mulla on pieni paniikki jo valmiiksi päällä. Enkku ja mantsa, mutta historia! Mä pidän historiasta tosi paljon ja haluun oppia ja tietää mutta kun se on niin vaikeeta! Mulla menee ihan kaikki sodat sekaisin, unohdan vuosiluvut ja sekoitan aikakaudet keskenään. Ihan hirveeltä kuulostaa! Haluan silti kirjoittaa sen koska pidän siitä. Tuskin mä siitä nyt hylättyä saan, eikä se oo mulla pakollisena niin uskon selviäväni. Pitää vaan lukea lukemisen jälkeenkin. Siks vähän hirvittää tämä tuleva kesä :( Heinäkuu olis se tärkein kuu kun pitäis lukea mutta eikös vaan mun heinäkuu menee ollessa pois kotoa. Rattoisaa. Onhan mulla silti vielä ennen koulun alkuakin aikaa, ja ekan jakson aikana. Plus kertauskurssit auttaa. EIKÖ???

nimim. rohkaisun sanoja kaivataan

19. toukokuuta 2012

plane spotting

Pelleilin pihalla kameralla kun se päiviä sitten odottamani lentokone kiisi pihan ylitse ja tuli kiire ottaa räpsyjä. Harmittaa etten ehtinyt ottaa kuin muutaman lähikuvan, vaikka mulla oli iso objektiivi, koska en ollut yhtään varautunut. Lisäksi se meni niin vauhdilla yli että oli vaikea saada kameraa tarkentamaan koneeseen. Enkä yhtään tiedä saako esimerkiksi yksityiskoneista julkaista kuvia joten laitan nämä kauempaa otetut kuvat jossa koneen (hauskat) tunnukset eivät näy:

Anteeksipyyntöni suhruisesta kuvanlaadusta...

Ha ett bra veckoslut!

15. toukokuuta 2012

I wanna dance with somebody!

Arvatkaa mitä! Tätä ette usko - löysin muutaman absolutely gorgeous mekon joita voisin aivan hyvin pitää! Minä joka vihaan mekkoja.

Jonkun mielestä tää vois olla ankee kun se on musta ja säkki,
mutta mun mielestä se on just hyvä noin.
Siis a-pu-a, rakastuin ihan täysin!
Ihanat nuo hässäkät tossa joita näköjään myös ruseteiksi kutsutaan.
Tää olis perfect vähän juhlallisempiin eventseihin.
Ihanan raikas kuosi ja I like muutenkin.
Olen myös elätellyt toiveita kunnon poikatukasta, tai oikeastaan vaan miettinyt.
Oon silti vähän liian pelkuri toteuttaakseni sitä, koska tukkarakkaus.

Kaikki kuvat: H&M

13. toukokuuta 2012

I will get to you

Hyvää äitienpäivää!

Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä ja paistoi kuumasti ja kirkkaasti Otin paljon kuvia ja käytiin ajelemassa.
Äitienpäivän valmistelut menivät kaikki vähän niin ja näin, kun ensin tulin niin kipeäksi että urheasta yrityksestäni huolimatta en pystynyt lähtemään kaupunkiin ostamaan äidille lahjaa. Kakusta tuli hyvää, mutta kuorrute meni sekin ketuilleen - luin ohjeen jotenkin täysin huolimattomasti, sekoitin nimittäin 5 rkl ja 5 dl keskenään, joten voitte kuvitella mitä lientä "kuorrute" oli. No harm done, korvikekuorrute kakun päälle ja hyväähän siitä tuli. Perinteisiä kermatäytekakkuja en ole pitkään aikaan tehnyt enkä toivonut omaksi synttärikseni, koska saan heti kermavaahdosta pahan olon. Teen siis aina suklaakakkuja :) Nyt oli vuorossa Mississippin mutakakku, joka oli suussasulavaa ja mehevän kosteaa!





P.S. Suomi-USA... please

9. toukokuuta 2012

hei hou ja päätä seinään

Heräsin maanantaina 38 asteen kuumeessa ja olo oli sen mukainen. Olen parannellut oloani tässä pari päivää ja vihdoin homma on ihan siedettävässä mittakaavassa. Tosin mun tasapaino on ihan päin seiniä, mutta sen on pakko johtua siitä, että mun korva on lukossa, tai sitten se on tulehtunut. En edes jaksa kertoa kaikista kammottavuuksista ja siitä miten kipeä oloni oli, tai siitä miten raahauduin puolikuolleena yo-infoon kuullakseni kaikki samat asiatjotka jo tiedän ja istuakseni siellä yli tunnin varmana siitä, että kuolen ennen kuin pääsen pois. Quite a horrendous week I've had so far!

Otin mun pitkän objektiivin ja tarkoitus oli kuvata yhtä lentokonetta joka pari kertaa lensi meidän talon yli
mutta kun sitä ei enää näkynyt, keskityin johonkin ihan muuhun. Kuten, öö, sormiin.




Aurinko paistoi niin ihanasti!



Nyt kuuntelen äidin kanssa Eric Claptonia <3 ja tänään pitäisi tehdä koulutehtävät, joissa olen jäänyt jälkeen, ja lukea Pikku Naisia jotta voin hyökätä kirjaesseen kimppuun - en muuten yhtään tiedä mitä siihen pitäisi kirjoittaa! - joka pitää palauttaa 16. päivä... wish me luck!

3. toukokuuta 2012

you didn't have to cut me off

  Absolutely in love  

Unista lueskellessani löysin tällaisen syyn siihen, miksi kaikki eivät muista uniaan: "Useammin syy on se, ettei ihminen tule kysyneeksi heti heräämisen hetkellä itseltään, mitä unia hän on nähnyt. Unia arvostava ihminen kysyy aamulla ensimmäisenä itseltään, mitä unia katselikaan yöllä." Which by the way is so true, mä mietin aina että mitä unta mä näin ja mitä se tarkoittaa, mä siis arvostan unia. Musta nukkuminen on ihanaa kun unimaailma on niin erilainen ja niin irti normaaleista rajoista että se on varsin rentouttavaa ja kun on nähnyt unia, tietää nukkuneensa hyvin. Paitsi jos näkee painajaista.

Näin viime yönä sellaisen painajaisen, jossa mä istuin autossa ja joku puukotti mua vatsaan monta kertaa ja veti mun suolet ulos ja liitti ne moottoriin ja mun suonissa tai suolissa alkoi kiertää bensaa ja pakokaasuja. Tunsin unen läpi, miten kokeilin mun mahaa monta kertaa että onko siinä reikiä ja heti kun heräsin, kokeilin automaattisesti pursuaako mun suolet ulos. I felt pretty fucking scared when waking up, se oli jotain niin traumatisoivaa ja kammottavaa etten halua vieläkään ajatella sitä.

P.S. Minne mun opiskelumotivaatio katosi? Miksi vaan väsyttää?