Kummit ja serkun lapsi tulivat käymään. Mä olin tietty "lapsenvahtina". Muksu halusi leikkiä nukketalolla. Mua kyllästytti niin paljon. Vihaan nukketalolla leikkimistä. Mutta oli se pehmolelujen hyppyyttäminenkin aika karseeta touhua. Opin sentään avaamaan suuni ja juttelemaan ja leikkimään ihan ääneenkin.
Olen huono lasten kanssa. En osaa "jutella" niiden kanssa. Enkä leikkiä. Olen liian hiljainen lasten seurassa. Silloin ne katsovat mua pitkään ja varmaan ihmettelevät mikä retardi mä olen.
En pidä lapsista, koska mua ärsyttää kaikenlainen kehittymättömyys ja kykenemättömyys. Ei mitenkään pahalla, mua vaan ärsyttää kaikenlainen hitaus. Jos lapsi esimerkiksi yrittää löytää tietynmuotoiselle palikalle oikeaa reikää lelusta, ja se näyttää vaikealta tai vaivalloiselta, mun tekisi mieli ottaa se palikka käteen ja tunkea se oikeasta reiästä alas. Näin homma hoituisi sata kertaa nopeammin. Mutta totta kai lapsen on yritettävä itse ja opittava. Se vaan on ärsyttävää. Ehkä mä olen kärsimätön. Korjaan, mä olen kärsimätön.
Tuo skidi on kyllä eri luokkaa. Isänkin suosikki. Enkä ihmettele.
Lapsi ilmoitti kesken leikin:
"Ei minulla ole kakkahätä."
Minä: "Onko kakkahätä?"
"Ei."
Minä: "Oletko varma?"
"En ole varma.
Hän olisi halunnut, että lähden hänen isovanhempiensa (eli kummieni) luokse leikkimään uudella junaradalla. Kävi vähän sääliksi, mutta mun oli pakko kieltäytyä sängyllä odottavien psykologian ja uskonnon kirjojen vuoksi.
3 kommenttia:
Hyvä etten ole ainoa joka ei osaa leikittää ja laulattaa lapsia. Öh, se on jotenkin kauhean vaivalloista ja tunnen itseni hölmöksi. Onneksi nyt on pian seitsemän kk täyttävä kummipoika, jonka mukana voin oppia lapsien touhuista :>
Minäkään en osaa olla lasten kanssa, en sitten yhtään! Oon täysin luonnoton ja tunnen oloni todella kiusaantuneeksi...
Tosiaan! Meitä riittää... I know how you feel!
En osaa taantua sellaiseksi lapsekkaaksi tyypiksi joka osaa puuhailla pienten kanssa. En vaan osaa.
Lähetä kommentti