a satellite swirling to the sun

Mikä ihana päivä tänään! Aurinko paistoi niin kauniisti eikä tullut kylmä. Ihmiset vaikuttivat jotenkin tosi kivoilta tänään, tuntemattomat vastaantulijatkin. Olisin voinut hymyillä kaikille.

Aurinko ja kevät saavat mut aina ajattelemaan, ettei tää niin paha paikka oo. Ja ehkä vähän ajattelemaan, etten halua täältä pois. Suomen kevät ja kesä ovat niin kauniita.

Kävin katsomassa äikän alustavat tulokset, sain pisteiksi 4, 4 ja 3! 6 on siis täydet. Mä toivoin, että jos yhden nelosen saisin. Pliispliispliis, mä haluan että noi pisteet pysyy!

Meen ens viikolla suorittamaan autokoulun kakkosvaiheen! Oon pelannut tosi järkevästi korttini, en oo ajanut ydinkeskustassa (hehheh, se onkin niin iso!) kertaakaan kortin saamisen jälkeen eli vuoteen. Mä en tykkää meidän autokouluautoista, olkoonkin hienoja ja uusia, mutta ne sammuvat niin herkästi. Toivottavasti joku kehuu että oon kehittynyt :D

Pariisin Keväältä on muuten tullut uusi levy! Ja Stellalta uusi biisi nimeltä On maailma meille avoinna, make sure to check it out!

kisses! XOXO

i sing the body electric

Mulla on niin keväinen fiilis ollut jo pitkään, oon kaivannut bloginkin ulkoasuun värikkyyttä ja kepeyttä. Eilen oli tosi keväinen ja aurinkoinen päivä, tänään taas jotain 15 astetta pakkasta. Ma-sen-ta-vaa.

Lana Del Reyn Born To Die The Paradise Edition on niin golden, tällä hetkellä mun feivöritit ovat Body Electric, Ride, American ja Bel Air <3 Lanalla on upea ja monisävyinen ääni, taipuu ihan mihin vaan, matalalle ja korkealle, kuulostaa karkealta ja raspaa upeasti tai on hento ja naisellinen. Sen biisit kuulostavat niin erilaisilta kaikki. Ihan kuin laulaja olisi jokaisessa eri.

don't you worry, don't you worry child

Mun jalat on niin muusia! Ja lisäks sattuu oudoista paikoista, alaselästä ja kyljistä. Mutta hauskaa oli, nimittäin keskiviikkona meillä oli potkiaiset ja torstaina eli eilen penkkarit! Oon tosi ylpeä abeista, sillä koulussa osattiin käyttäytyä tosi hyvin viimevuotiseen verrattuna. Silloin kaikki abit olivat järkyttävässä humalassa koulussakin. Sarianna, oli kivaa tanssia sun kanssa! Mennään joskus toistekin :) Ja kiitos, kun yritit opettaa mua tanssimaan :D Sori että se oli vähän toivotonta :D

Penkkarit oli niin uskomaton kokemus. Olin tosi onnellinen ja ylpeä. Tuntui hienolta lähteä koulun pihasta kaikkien hurratessa meidän rekoille. Abiristeilylle en mennyt eikä yhtään haittaa :)

Yks tosi mahtava juttu oli se, että me sovittiin yhden mun kaverin kanssa "riita". Vaikkei se tavallaan ollut riita. Mutta kuitenkin. ♥

Kuuntelutkin menivät tosi hyvin, ruotsin kuunteluissa meni kolme (KOLME!!!!!) 25:stä väärin. En olisi hurjimmissa unelmissanikaan haaveillut moisesta. En oo nimittäin ruotsissa yhtään niin hyvä kuin englannissa. Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, musta kuuntelu oli tosi helppo. No, näköjään olikin. Pitää vielä toivoa, ettei se vaikuta pisterajoihin.

Englannin kuuntelussa mulla meni kaksi 25:stä väärin, oon tyytyväinen :) Syksyllä meni kolme väärin. Musta englannin kuuntelukin oli tosi helppo! Ärsyttää, että ne avot tuli taas vaan yhden kerran. Syksyllä siitä tuli kauhea haloo ja YTL vastasi, että "helpot tulevat vain kerran". Yeah, olkoon nyt vain miten helppo, mutta on hiton vaikeaa keskittyä kirjoittamaan ensimmäistä kohtaa ja samalla yrittää kuunnella, miten nauha jatkuu.

After all, happy.

XOXO

how am I supposed to be positive when I don't see shit positive?

Mä murehdin. Aina ja kaikesta. Murehdin koulusta, tulevaisuudesta, menneestä, syyllisyyden tunteesta, worst-case scenario -kuvitelmista päässäni, lähimmäisistäni, Pohjois-Korean ydinkokeesta, sodista, tulevista sodista, Venäjän lapsijutusta, ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeusrikkomuksista, työttömyydestä Suomessa ja maailmalla, pienten kuntien ja koulujen lakkauttamisesta isommiksi yksiköiksi, vanhusten huonosta hoidosta.

Mua myös pelottaa kaikki noi mainitsemani asiat. Inhoan sanoa pelkojani ääneen, sillä pelkään jotenkin manaavani ne tapahtumaan. Sanon ne silti, koska muuten en saa ajatuksiltani rauhaa. Kaikki nää asiat on isoja itsessään, mutta voi johtaa vielä paljon suurempiin tapahtumiin ja muutoksiin maailmassa. Meillä on ollut sellaisia sotia kaksi.

On tosi helppoa unohtaa tiettyjen asioiden olemassaolo, kun ne eivät kosketa itseä kuin välillisesti - jos edes niinkään. Esimerkiksi se työttömyys. Tai se, että jossakin on kamala diktatuuri, jolla on kamalan pelottavat voimat. On helppoa unohtaa, että vaikka ilmastonmuutos ei ehkä kosketa tuhoisilla vaikutuksillaan vielä, niin on muita asioita kuten öljyn loppuminen jotka taatusti vaikuttaa.

Jossain uudessa tutkimuksessa todettiin, että nuoria ympäristöasiat kiinnostaa yllättävän vähän. Luulisi, että nuoret ovat kaiken suvaitsevaisuuden ja ekologisuuden äänitorvi, mutta toisin kävi. Miten meidän käy, jos tämän välinpitämättömän sukupolven pitäisi olla meidän tulevaisuutemme?

Olisi hienoa elää aikakaudella, jolla tällaisia ongelmia ei ollut tai tule olemaan. Mahtaako sellaista aikaa silti koskaan tullakaan. Luultavasti ei, se ois vähän vasten luonnonlakeja. Ei mikään voi olla täydellisesti, se on luonnotonta. Mutta jos vähän paremmin.

there's nothing you can't do

Äidinkielen tekstitaito meni ihan mukavasti, mun vastausteksteissäni oli YTL:n kaipaamia asioita. Oon tosi tyytyväinen, mutta nyt odotellaan tietysti pisteitä. Niin, ja mun tiivistelmä lipsahti kyllä vähän referaatiksi. Mietinkin sitä siellä kokeessa, että miten merkkaan lähteen ja sorruin sit referoimaan sitä.

Tämänpäiväinen ruotsin kuuntelu vaikutti yllättävän helpolta... mut en nuolaise vielä. Kuitenkin käy just niin, että meni ihan päin seiniä. Näen tänään oikeat vastaukset, hieman jännittää. Mut se antaa sit onneksi konkretiaa tähän epätiedottomuuteen ja odotteluun.

En silti odota tuloksia mitenkään ihan älyttömästi ja hermoile. Tiedän, etten olisi paremmin voinut tehdä, tein kaikkeni, tein mitä osasin.

Eikä tämä tähän lopu. Huomenna englannin kuuntelu, tää on vasta alkua. Sit vielä kirjalliset kielistä, äidinkielen esseekoe ja uskonnon koe.

uneni

Kadulla pyöri pöly valtavan kokoisissa pilvissä. Maassa makasi katolta pudonnut ihminen. Häntä oli lisäksi ammuttu. Hän oli kuollut. Hetken kuluttua katolta putosi tai paremminkin leijaili lisää ihmisiä. Pelkäsin, että joku oli pakottanut heidät pudottautumaan tai että joku oli tönäissyt heidät, sama joka oli ampunut ensimmäistä pudonnutta. Minä tunsin heidät kaikki.

Sitten menin valmistautumaan potkiaisiin.

supermassive black hole: this week

Back to business ton hempeilyn jälkeen. Olen virallisesti palannut kuolleista, siis noussut sängynpohjalta what ever in the world you like to call it. Kohtuullisen tuskaisen ja kuumeisen oksennustaudin jälkeen on hassua huomata, miten viikko on lipunut ohi tajunnan hämärillä rajamailla ja pääosin nukkuessa. Siis viikko. Aivan yhden ögonblickin aikana. Huomenna oh niin pirteänä reippailen jumppasaliin skriivaamaan muutamat kitkerät analyysit tekstitaidon ylppärikokeeseen! Vielä eilen teki vaikeuksia nousta tai seisoa, edelleenkään ei korkeuksissa huojuminen tunnu mukavalta pitemmän päälle. Näytän muuten suunnilleen kuolleelta kalalta, hehheh itse-ironia on sitä parasta huumoria.

Harmi, että tämä teksti piti laittaa kategoriaan terveys. Heh.

you are beautiful, no matter what they say

Oon paljon pyöritellyt mielessäni aihetta, jota Sariannakin on ainakin sivunnut blogissaan. Se on ollut mun mielessä tosi kauan, monta kuukautta mutta nyt oon ehkä saanut mun ajatukset kokoon: itsensä hyväksyminen kaikella tavalla ja ainakin niiltä osin, mitä ei voi muuttaa. Oon paininut ulkonäköasioiden kanssa kuten varmasti monet muutkin ja marmattanut kaikesta, mistä en kropassani tai naamassani tykkää. Nyt mä teen sitä enää puoliksi vitsillään, sillä olen tajunnut, että on asioita joita en voi muuttaa vaikka kuinka niitä inhoaisin. Ihan kuten en voi muuttaa sitäkään, että maailmassa on ihmisiä joiden kanssa en tule toimeen ja joita inhoan. Eteen tulee niin paljon vastoinkäymisiä, että jotenkin on löydettävä sellainen mielentila jossa ei ota jokaista iskua niin täysin vasten kasvoja. Keino siihen on hyväksyminen. Paskaa tulee niskaan, se on fakta ja sitä paskaa tulee kyllä kaikille niskaan. Toisille enemmän, toisille vähemmän. Oikeastaan mä voin vaikuttaa vain siihen, miten siihen suhtaudun, miten asennoidun. Jos otan marttyyrin asenteen, elämästä tulee luultavasti helvetin vaikeaa. Jos mä taas päätän, että that's life, deal with it niin sitten mä hyväksyn ne asiat joita en voi muuttaa. Asioista tulee paljon helpompia ja yksinkertaisempia eikä niitä tarvitse vatvoa niin paljon.

Ja just tää ulkonäköasia. Jokaisella on jotain, mistä ne ei itsessään pidä. Ihmettelen, jos joku ei löydä itsestään mitään vikaa, sit on narsisti. Osaan pystyy vaikuttamaan, kuten esimerkiksi omaan painoonsa. Sit on asioita joihin ei voi vaikuttaa, kuten oma pituus ja kasvonpiirteet. Tietty voi mennä äärimmäisyyksiin ja kohottaa itsetuntoa kauneusleikkauksella, mutta musta sekin on jotenkin väärin. Sä et siltikään ole hyväksynyt itseäsi sellaisena kuin oot, vaan yrität olla jotain muuta muokkaamalla itseäsi. Nää asiat pitää hyväksyä.

Kaverini Jenni joskus totesi, että itsestään voi opetella pitämään. Miettii, mistä itsessään pitää ja opettelee sitä kautta pitämään kaikesta muustakin itsessään. Mä sillon mietin, että mistä mä itsessäni pidän. Musta mulla on kauniit silmät, ja sisko kuulemma kadehtii mun ripsiä ja kulmakarvoja. Mä pidän mun huulista, musta ne on kauniit ja mulla on suht normit korvat, ei mitkään hörökorvat. Mulla on suorat hampaat.
Mun pituus oli mulle pitkään yksi asioista, joita en voinut hyväksyä. Kun tulin lukioon, olin kaikkia muita pitempi. Katsoin kaikkia tyttöjä alaspäin. Se tuntui oudolta ja inhosin sitä. Peruskoulussa kaikki muut olivat olleet yhtä pitkiä kuin mä. Pikkuhiljaa siihenkin tottui ja mä huomasin, ettei se nyt oo niin paha asia. Sisko jaksaa jankuttaa, että pitkät jalat ovat naiselliset ja niinhän ne ovatkin, mulla on mallin tai filmitähtien jalat. Sitä paitsi, jos mä lihon niin näytän silti tasapainoiselta, koska pituus kompensoi. Nyt mä pidän siitä, että olen pitkä - vaikka olen normaalipituinen. Olisi kamalaa koko ajan katsoa toisia niska vinossa 160 sentin korkeudelta - no offense.

Yksi mun kaveri myös joskus sanoi, että mua ei ole laitettu muottiin. Kesti hirveän kauan tajuta, mitä se sillä tarkoitti. Musta tuntuu, et nyt mä tiedän. Mä en ole samannäköinen kuin kaikki muut vaaleine hiuspidennyksineen ja tekoripsineen. Mä uskallan olla oma itseni. Tämä sama tyttö myös kehui mua vahvaksi, että "vaikka mä kuinka sain paskaa niskaan yläasteella, en koskaan välittänyt". Ihan niin se ei mennyt, kyllä mä välitin siitä mutta ehkä mä sit olen vahva just siksi että olen minä enkä halua olla mitään muuta. On vapauttavaa tuntea, että voi olla oma itsensä eikä koko ajan tuntea tarvetta muuttaa käytöstään sen mukaan, kenen seurassa on. Munkin lähipiirissä on näitä ihmisiä. Mua se piirre ihmisissä ärsyttää, koska tunnen ne ihmiset ja näen puolituntemattomienkin läpi ja tiedän, ovatko ne aitoja omia itsejään.

Oon opetellut pitämään itsestäni ja etenkin parin viime vuoden aikana hyväksynyt itsestäni ne asiat, joita en voi muuttaa. En tuhlaa niihin enää energiaani. Kuten sanottu, vitsailen niistä tietyistä piirteistäni edelleen ja tykkään kiusata niin äitiä ja siskoani, mutta loppujen lopuksi en mä niitä enää hirveästi ajattele. Ja valehtelisin kyllä, jos sanoisin etten koskaan ajattele niitä. Kyllä mullakin on huonoja päiviä kun katson peiliin ja vain inhoan kaikkea mitä siellä näkyy, mutta useimmiten en. Ja usein musta tuntuu, että asun jonkun vieraan kropassa, että mä en oikeasti näytä tolta. Että sisimmässäni mä en näytä tolta.

On tosi tärkeää arvostaa itseään. Mulla ei sitä ongelmaa ole koskaan ollut, enkä usko että kiusaaminen olisi mun itsetuntoa mitenkään horjuttanut. Mulle ei tullut sellaista tunnetta, että oon ihan paska ja ruma ja että kaikki kiusaa mua siksi - tai sitten olen vain unohtanut sen, mutta siinäs näette! Eipä pitkään vituttanut. Kiusaajilla on omassa päässään vikaa. Mä en tuntenut, että mua kiusattiin sen takia mitä olen tai mitä en ole. On tosi ihanaa voida katsoa peiliin ja hymyillä itselleen ja todeta että sä olet tänään kaunis, toivottavasti joku muukin huomaa sen. Siinä on kyse just itsensä arvostamisesta. Jos ei arvosta itseään ja on huono itsetunto, tuskin ajattelee itsestään kovin positiivisesti.

Ja mikä sit elämässä lopulta on tärkeintä? Ei ainakaan ulkonäkö! Saa olla aika kapeat näköalat jos luulee, että kaikki elämässä on kiinni siitä onko kaunis. Jokainen on kaunis omalla tavallaan, pitää vain löytää ihmisiä jotka näkevät sen ja osaavat arvostaa sitä. Ja sitä paitsi, jokainen on Jumalan silmissä kaunis. Mulle on aivan sama, jos joku pitää mua rumana mutta mä voin sanoa sen ääneen: mä olen kaunis. Eikä yhtään harmita että sanoin sen. Jotenkin tuntuu, ettei nykyään saisi arvostaa tai rakastaa itseään tai pitää itseään kauniina. Tää nykykulttuuri on vähän sellainen, että pitäis haukkua ulkonäköään kilpaa kaverin kanssa.

Koko ajan tätä kirjoittaessani mulla soi päässä Christina Aguileran biisi Beautiful, jonka sanat ovat niin osuvat tähän kohtaan:

Cause you are beautiful no matter what they say

Words can't bring you down, oh no

You are beautiful in every single way

Yes, words can't bring you down, oh no

So don't you bring me down today

XOXO

deutsch macht spaß

Tein keskiviikkona abien ruotsin kirjoituskilpailun esseen, johon on perinteisesti kuulemma kirjoitettu noin kolmesataa sanaa. Panikoin ensin että mitä, kolmesataa sanaa, mutta essee oli helppo rakentaa ja sainkin 315 sanaa aikaiseksi :) Aiemmin on kuulemma tullut pitkä lista esseevaihtoehdoista, mutta nyt oli vain yksi aihe. Piti kirjoittaa laajasti siitä, voisiko harkita opiskelevansa ruotsiksi Suomessa. Mä oikein innostuin ja sain tehtyä tosi hyvän esseen, mutta nyt jälkeenpäin harmittaa, koska tajusin että sekoitin jälleen kerran saksan ja ruotsin - kirjoitin det klinger lockande vaikka ruotsin kuulostaa-verbi on siis låta. Saksassa sanotaan das klingt gut. Argh! No, ei se nyt maailmaa kaada. Älkää koskaan opiskelko saksaa, sanon vaan :)

Tuskin mitään edes voitan, sillä kilpailu oli myös A-ruotsin opiskelijoille mikä asettaa muut vähän epäreiluun asemaan, don't you think? Mutta se essee sai mut kyllä ajattelemaan, oisko mun mahdollista opiskella ruotsiksi. Se voisi olla hauskaa. Ja aivan varmasti mun kielitaitoni kohenisi huomattavasti. Oon tosi ylpeä siitä esseestä ja mulla oli niin hyvä ja onnellinen fiilis kun olin saanut sen kirjoitettua. Haluaisin oikeasti opiskella englanniksi (jos Suomessa opiskelen) mutta täällä on niin surkeat valinnan mahdollisuudet näissä englanniksi opiskeltavissa tutkinnoissa. Voisko joku perustaa jonkun englanninkielisen yliopiston?