Aamuisin

Juuri äsken. Tuskin koskaan olen kokenut mitään tällaista. Istuin keittiössä ja kerroin äidille miten odotan kevättä. Katselin varmasti miljoonatta kertaa tuttua metsää tien toisella puolella ja jotakin tapahtui. Alkoi itkettää. Kevät tulee pian, kyllä se tulee. Aurinkokin on paistanut ihanasti viime päivinä.

Olen tullut herkäksi näille. Kai se johtuu siitä että olen vanhempi ja kokenut jo kaikenlaista, saanut oman annostukseni maailman kylmyyttä ja julmuutta. Kaipaan jatkuvasti lapsuuden kesiä, etenkin niitä joina istuimme ulkona pelaamassa korttia, radio soi täysillä toisella puolen pihaa jotta kuulisimme sen. Syötiin Prismasta tuotua uskomattoman hyvää kalasalaattia puutarhapöydän ääressä me tytöt ja äiti. Sitä kesää kun sisko luki mulle äänen Joanne Harrisin Kesäviiniä. Siinä on kirja, jota en voi lukea itkemättä. Siihen liittyi niin monia hyviä muistoja tuolta kesältä. Pog Hill Lane...<3

Silti en voi olla rakastamatta sitä miten aurinko levittää värejään pitkin metsän koskematonta hankea. Sitä miten tien yllä kaartuvat puut muodostavat suojaisan kujan aamuisin. Mutta rakastan myös kevättä, ehkä siksi että olen syntynyt huhtikuussa. Keväällä luonto herää henkiin, piha on velliä ja isä kieltää ajamasta autolla ympäri koska maa urittuu ja kuivuu sellaiseksi. Lumi sulaa pois ja ruoho alkaa elpyä. Ensimmäiset kasvit nostavat päätään ja ennen kuin huomaakaan, on koko luonto roihahtanut viheriäisyyteensä.

Tuntuu turhalta herätä kesäloman alettua, joka ikinen aamu kuukauden ajan töihin. Tuntuu niin turhalta, kun on koko elämänsä tottunut viettämään sen lomana. Niinä aamuina, kun aurinko ei ole vielä noussut ja on täysin hiljaista ja maa vielä märkä, se tuntuu erityisen vaikealta. Viime kesänä kun olin kunnalla töissä oli kamalaa rikkoa se hiljaisuus käynnistämällä skootteri, varsinkin kun sillä oli tapana ulvoa aamuisin (älä kysy).

Ikäkriisi. Olen parin kuukauden päästä 17. Siitä puoli vuotta ja alan käydä autokoulua. Siitä vielä puoli vuotta niin olen 18, täysi-ikäinen, ja ajan autoa. Ihan itse. Sadan kilometrin tuntinopeudella. En mitenkään miellä itseäni vuoden päästä 18 vuotta täyttäväksi. Aikuiseksi. Vaikka koenkin olevani vanhempi kuin muut ikäiseni, he vaikuttavat kamalan lapsellisilta ja se ärsyttää.

Näiden aamuisten aatteiden siivittämänä: aurinkoista päivää Sinulle!

P.S. Kiitos teistä ihanista ihmisistä<3

P.P.S. En malta odottaa sitä kun minulla on oma talo ja saan tehdä omien lapsieni kesistä täydellisiä ja huolettomia. Mutta toisaalta, mä ja sisko tehtiin ne ihan itse täydellisiksi.