sil se lähtee mil se on tullukki

6. A song that reminds you of somewhere
Jeff Buckleyn Hallelujah, jota lauloin kahden I:n kanssa kitaran säestyksellä paperille käsin kirjoitetuista sanoista riparilla jonakin viimeisistä illoista. Ennen kuulematta, ennen laulamatta opin tämän biisin hetkessä. Tällä on aivan erityinen merkitys minulle. Tässä on kaikki se armo, kaikki se ääretön rakkaus. Pidän radio editistä vielä enemmän.


Tänään oli uskomattoman hyvä päivä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Tänään kaikki tunnit olivat yhteisiä S:n kanssa, ja ymmärsin taas miten tärkeä hän on minulle. Kun pääsimme viimeiseltä tunnilta neljältä, ja koulun piha oli melkein tyhjä ja päällä perjantaifiilis, tajusin että aurinko paistaa yhä. Miten se lämmittikin! Lumi oli sulanut paikoittain sohjoksi - mikä on kyllä harmittavaa koska ostin juuri ne uudet ihanat kengät, joita en voi pitää lumien sulamisen aikaan (sad face...) - ja liukkaus vähän hävinnyt, oli enemmän tarttumapintaa. Kävimme ostamassa piilarinesteen ja nautimme keväisistä tunnelmista. Puhuimme tulevaisuudesta ja kerrostaloista ja ihailimme uutta, valmistumaisillaan olevaa monikulmaista kerrostaloa Mikonkadulla. Erikoinen, mutta kaunis.


S:n luona söimme erittäin hyvin kaikkea sekaisin, latasin hänelle Spotifyn ja manasimme netin hitautta ja katkonaisuutta. Sitten kävi ilmi että joutuisimme kävelemään takaisin kaupunkiin ja teatterille, mutta eipä siinä mitään. Muutama sensuroitava sana ja takki päälle ja menoksi! Eikä edes kestänyt kauaa.


Näytelmän nimi oli Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Näytelmä tuntui aluksi todella typerältä. Se oli yksinpuhelua, siis monologi. Vanhempi mies kertoili elämästään ja lapsuudestaan ja talon hissistä. Sitten hän kertoi kamalia lapsuusmuistoja Pajusen Matista, jota hän pelkäsi. Hän kertoi sukulaismiehestä joka vei hänet vajaan katsomaan neljää suloista miltei vastasyntynyttä kissanpentua jotka tämä samainen sukulaismies sitten tappoi kylmästi heittämällä ne päin seinää ja nauramalla revakasti päälle. Hän kertoi hautajaisista ja häistä.
Miehellä oli joskus ollut koira, joka kuoli juostuaan auton alle. Mies syyttää siitä itseään, ja vannoi koiran kuollessa hänen syliinsä ettei enää koskaan hankkisi uutta koiraa. Tapahtumien edetessä ja olosuhteiden pakosta hän joutui ottamaan koiran jonka nimesi Graceksi, koska hän ihaili Grace Kellyä.


Todella vaikuttava ja upea näytelmä! Se oli koskettava. Rakastin sitä, miten mies nimitti hissiä Enokiksi, koska Kone (Kone valmistaa myös hissejä) luki hissin seinässä sellaisessa paikassa josta sen näki vain peilistä väärinpäin - Enok.


Pitäisi käydä useammin teatterissa. Se on niin erilaista. Pidättelin monessa kohtaa kyyneliä. Annan sille täyden kymmenen, koska se todella yllätti.