Aion vielä jonain päivänä lähteä vapaaehtoistyöhön kehitysmaihin. Kuka tietää, ehkä ensi kesänä. Aina kun ryhdyn ajattelemaan tätä aihetta, tulen pohjattoman surulliseksi. Länsimaisessa korkean elintason kulttuurissa meidän pienet murheemme tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Liian vähän, liian turhaa. Niin turhanpäiväistä. Joillakin ihmisillä ei oikeasti ole ruokaa, jonkun äidin lapset kuolevat nälkään. Joku kuolee sodassa.
Tämän takia kai haluaisinkin työskennellä jossakin ammatissa, jossa voin oikeasti auttaa ihmisiä - esimerkiksi terveydenhoitoalalla. Ja niin niin, pelkään piikkejä ja verta. Uskon silti että siitä pelosta voi opetella pois jos tahtoo. Lääkärin ammatista on enää turha haaveilla lyhyen matikan ja puuttuvan matikkapään vuoksi, mutta kehitysmaissa tarvitaan varmasti muitakin terveydenhuollon ammattilaisia.
En voi elää itseni kanssa, ellen tee jotain heidän hyväkseen. Auta sinäkin. Lapset tarvitsevat puhdasta vettä, ruokaa ja koulukirjoja. Pienellä summalla voit tehdä ihmeitä.
Unicef.fi
Plan.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti