27. maaliskuuta 2012

syy on seuraus ja seuraus on syy

Mun viikko alkoi hauskasti. Bussissa kuuntelin Voicea ja juontajat arvuuttelivat keskenään julkkiksia. Yksi vihjeistä oli että henkilö X hengailee urheilustarojen kanssa. Tauolla toinen juontajista oli keksinyt nämä urheilustarat, ja sitten hän sanoi lähetyksessä: "Kimi Räikkönen, Teemu Selänne ja ne muut jääkiekkoilijat." Toinen juontaja alkoi nauraa ja toisti "Kimi Räikkönen, Teemu Selänne ja ne muut jääkiekkoilijat". Tässähän sinänsä ei ole mitään älyttömän hauskaa, mutta tyrskähdin sille silti ihan totaalisesti kovaan ääneen. Yksin hiljaisessa bussissa. Unohdin kokonaan missä olen, ja sen jälkeen nolotti älyttömästi. Teeskentelin siinä sitten nauravani jotain viestiä jonka olin muka juuri saanut. Ja mä vannon että edessäni istuva nainen pelästyi koska hätkähti niin rajusti :D

Tänään kaikki tuntuivat kävelevän alle - ruokailussa törmäsin vaikka kuinka moneen ihmiseen ja kaikki pukkasivat eteen ja tekivät äkkipysäytyksiä. Onneksi tarjottimet eivät sentään lentäneet, vaikka tosi lennokasta kaikki muuten olikin. Luovutin äsken kamppailun historian kirjan kanssa, se on ihan hirveetä eikä mua kiinnosta joku sääty-yhteiskunnan synty tai Ruotsin vallan aika eikä hattujen sota. Huomenna on englannin kuuntelu, mua vähän jännittää koska niissä on aina ruton vähän aikaa vastata sanallisiin tehtäviin.

Väsynyt opiskelija kuittaa. Nyt Conan <3

Ei kommentteja: