18. tammikuuta 2013

tämä sääntö kolmas jo on

Vielä tämän jakson alussa ennen joulua lukion loppuminen tuntui hirveän surulliselta ja sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen ajatellessani kaikkea tuttua ja turvallista, jonka tulen jättämään taakseni. Edessä olevat uudet asiat pelottivat. Heittäytyminen pelotti.


Nyt viimeinen jakso on miltei lopussa, koeviikko alkaa tämän kuun 30. päivä ja sen jälkeen on enää potkiaiset, penkkarit ja LAKKIAISET. Että mua jännittää jo etukäteen kaikki se lakkiaispäivän tälläytyneenä patsastelu, ja korkokengät! Ja se lavalle nouseminen. Mun tuurilla kompastun johonkin portaaseen ja lennän naamalleni.

Kuulin radiosta iloisia uutisia, Anssi Kela julkaisee tänään uuden albumin! En malta odottaa, että kuulen sen. Ihan kuin Nummelasta olisi ikuisuus... Ja hei, J. Karjalainenkin on kirjoitellut uutta mysiikkiä!
Mua ärsytti tänään se, miten jotkut juontajat radiossa puhuivat Anna Puun kappaleesta Säännöt rakkaudelle. Heidän mielestään kappaleessa lauletaan pettämisestä. Siinä lauletaan rakkaudesta! Ei pettämisestä! Se on yks mun lempparibiiseistä, se on koskettava ja kaunis.
Tässä joku aamu kuulin Jaajoa Suomipopilta ekaa kertaa ikinä, ja oli kyllä hauska! Oon miettinyt, että mistä se Jaajo-kohu oikein johtuu. No olihan se hyvä juontaja :)

Valehtelisin, jos väittäisin, etteivät tulevat kirjoitukset stressaa. STRESSAA JA PALJON. Uskonto eniten, oon selaillut vanhoja yo-tehtäviä suuret kysymysmerkit mielessäni. Esim. Vanhan Testamentin viisauskirjallisuus? Anteeks mitäää. Äidinkieli ei sinänsä pelota, koska rakastan esseiden kirjoittamista, mutta multa unohtuu aina jotain olennaista mun esseistä.

Ajattelin nyt vähän fiilistellä Nummelaa.

3 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Lyseossa ei mennä lavalle. Joten ei portaissa kaatumisen vaaraa. Inhoan Jaajoa, sillä on ällöttävät jutut aika usein.

J kirjoitti...

Kyl itsenäisyysjuhlassa ylioppilaat meni. Oon kuullu Jaajoa vast pari kertaa...

Tiina kirjoitti...

Itsenäisyyspäivänä pääsee niin pieni porukka. Kevään ylioppilaat ei mahdu istumaan eteen, jos se lava vedetään siihen. Ainakaan meil ei sillon ollu lavaa.