22. joulukuuta 2013

you are under the weight of living

Näin au pair -kamustani ja tämän host familysta unta! Perhe asui jossain törkeän kokoisessa upeassa kartanossa. Perheen pojalla oli synttärit, mutta tämän äiti oli koko ajan yläkerrassa mököttämässä masentuneena. Muistan siinä talossa olleen matkamuistomyymälän! Ja talon hulppeassa eteisaulassa oli jumalattoman kokoinen musta kattokruunu, jota pitkin valui juhlien lopuksi vettä aivan solkenaan aulaan, sillä katossa oli reikä. Kreisi uni! Kyselin aupparikamultani hämmentyneenä että eikö tämän host family asunutkaan sellasessa town house -tyyppisessä talossa jossa muistin heidän asuneen ja että sehän oli aivan erinäköinenkin... Mun aupparikamu selitti jotenkin hämärästi ja kierrellen, että muistamani talo oli joku host momin sukulaisten talo. Perhe ei siis koskaan ollut asunut siinä vakituisesti. Olin kuin puulla päähän lyöty.

Ostin unessa talon matkamuistomyymälästä hienon kankaalle painetun taideteoksen, johon oli utuisin sävyin painettu vene merellä ja kaukana horisontissa näkyi pienenpieni, yksinkertaisen muotoinen majakka. Otin kankaan jossain vaiheessa kaupan ulkopuolella pois ostoskassistani. Mutta käsissäni olikin vain kopiokoneella teoksesta otettu mustavalkoinen surkealaatuinen paperiversio. Olin tosi vihainen ja katkera ja tunsin oloni petetyksi.

Ei kommentteja: