my hands - they were strong, but my knees were far too weak

Jotenkin ahdistaa elämä yleensä. Toisinaan mietin mitä hyötyä mistään on, että miksi edes yrittää tai vaivautua. Tuntuu että olen halvaantunut enkä pysty tekemään mitään. Alan suunnitella kaikkea hienoa ja isoa ja tulevaa ja sitten vaivun masentavaan synkkyyteen; en mä pysty, en osaa, en saa apua, liikaa rajoituksia.

Tuntuuko teistä koskaan siltä?

Elämä tuntuu niin paljolta ottaa vastaan, etten tiedä mitä tekisin itseni ja kaiken kanssa. Ihan hirveä tunne.

Sitten seuraavana päivänä on aivan toinen ääni kellossa ja uskon taas. Ja sitten lakkaan uskomasta.

Halusin vain kirjoittaa tämän.