Viime aikoina olen pohtinut useasti Reilua kauppaa, ja rakastunut aina vain syvemmin Phillip Phillipsin musiikkiin - olen soittanut sitä ihan repeatilla. Kiitettävästi olen myös stressaillut tulevia juhlia ja tulevaa lähtöä (9 viikkoa Suomessa!! Kohta enää kaksi kuukautta!), mutta äiti on varmaankin tehnyt suurimman osan stressailusta, sillä mähän olen juhlakalu eli en tee mitään koko päivänä kun taas toiset raatavat tukka putkella kantamaan kakkua pöytään ja kaatamaan kahvia kuppeihin. Menu alkaa olla selvillä, ja vaikka äiti haluaakin tilata jotakin valmiina niin haluan tehdä mahdollisimman paljon itse.
Olen saanut enemmän kuin tarpeekseni väkivaltaisista lapsista. Miksi lapset eivät ymmärrä, ettei toisia saa lyödä vaikka harmittaisi miten paljon? Toivon tosiaan, etten mä ollut yhtä hirveä haastava lapsena.
Niin ja hei, mulla on ehkä maailman söpöimmät matka- ja lentolaukku! Laitan niistä kuvaa myöhemmin, kun valo on suotuisa :D
1 kommentti:
Hehee, pakko sanoa, että omissa yo-juhlissa LUULEE, ettei tarvi tehdä mitään, kun ei tarvi olla ns. järjestelemässä... Mutta mä ainakin totesin, että kaikista rankinta on juuri se, kun pitää olla koko ajan saatavilla, jaksaa seistä ja hymyillä, missään välissä ei ehdi ees esim. käydä vessassa tai syödä kuin ehkä haarukallisen, kun ihmisiä tulee tauotta ovista ja ikkunoista :D Ja sitten sitä omaa pestiä ei voi jakaa kellekään toisin kuin se henkilöstö, joka voi pyytää jotain toista viemään kakkua ja ottaa minuutin omaa aikaa. Ei ollut kuitenkaan tarkoitus masentaa tai pelästyttää, varoittaa vain – silti edelleen oon sitä mieltä, että se päivä on erittäin ainutlaatuisen ihana! :))
Lähetä kommentti