me ollaan piilossa viimeisellä rannalla

wake me up when September ends

Tätä iltaa värittää pienoinen melankolia, en tiedä miltä musta oikein tuntuu. Tekisi mieli itkeä, vaikken tiedä miksi. Mietin, miksi ihmissuhteet ovat niin vaikeita. Miksi mä olen aina se, joka ottaa yhteyttä. Tuntuu, että elän jotain välivaihetta, jonka yli haluaisin vain hypätä. En tee tällä hetkellä mitään, mistä nautin tai mistä saan iloa.

Mä vaan opiskelen. Mä vaan odotan, että koulu loppuu.

meitä taivas ja maa opettaa matkallamme, samoin Sanasi saa lohduttaa tiesi kulkijaa

Tämänkertainen nuortenillan loppuhartaus kosketti mua syvältä. Kyse oli Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta. Jos rakastaa Jumalaa, tulee myös rakastaa lähimmäisiään. Jumala tahtoo että rakastamme Häntä ja parhaiten voimme tehdä niin rakastamalla lähimmäisiämme. Kun loukkaamme lähimmäistämme, loukkaamme Jumalaa.

Tämä aihe on mulle niin tärkeä, koska se seuraa jokapäiväisessä elämässä ja joskus tulee tahattomasti - ja tahallaan - loukattua toisia. Ihmisen on vaikea niellä pahoja ajatuksiaan, mutta siihen apua voi rukoilla Jumalalta. Joskus ennen ajattelin, että ei me ihmiset nyt niin syntisiä olla, me vaan ollaan tällaisia emmekä voi sille mitään. Mutta sekin ajatus johtui osittain ylpeydestä, osittain naiiviudesta. Ehkä vähän vastuun pakoilustakin. Nykyään ymmärrän, että voimme Jumalan avulla rakentaa parempaa maailmaa lähimmäisillemme ja itsellemme. Voimme rukoilla vahvistusta ja voimaa, vaikkapa siihen toisten kohteluun.

Pappimme puhui kerran siitä, että jos voimme jollakin tapaa keventää toisen taakkaa, meidän pitää tehdä niin. Yritän pitää tämän mielessäni, ja eräässä tilanteessa muistin nämä sanat ja toimin sen mukaan. Toivon, että ilahdutin kyseistä henkilöä. Toivon, että muistan useammin tehdä niin.

Miten tämä voikin sopia tähän aiheeseen niin hyvin?
Kuva: 365 Promises

behind every line is a lesson yet to learn

Huolten jakamista, tsemppaamista, yhteisiä välitunteja, ihmissuhteiden puimista, keskinäistä ymmärrystä, sisäpiirivitsejä, yhdessä nauramista.

Sanoissa friendship ja relationship on perässä tuo ship, joka tarkoittaa laivaa. Ystävyyslaiva? Suhdelaiva? Joku viisas osaisi nyt varmasti kertoa, mistä nuo kaksi sanaa tulevat mutta eikö ole mukavaa ajatella, että ystävyys- ja ihmissuhteet ovat niitä laivoja elämän aalloilla, jotka suojelevat isoilta tyrskyiltä ja kannattavat pinnalla? Joskus ystävyys- tai seurustelusuhteet kohtaavat karikkonsa, niin surullista kuin se onkin. Toisten suhteiden purjeisiin puhaltavat uudet tuulet, houkutellen uusille merille.

Osaisinpa aina kertoa, miten paljon arvostan ystäviäni.

when my back is turned my bruises shine

Viime viikkoina on ollut aikaa miettiä sitä mitä haluan elämältä. Yksi isoimmista mielessä pyörineistä ajatuksista on ollut jatkokoulutus. Kerron lisää myöhemmin, jos näistä mun suunnitelmista tulee jotain.

Tänään kesän ensimmäinen nuortenilta. Uidaan ja grillaillaan. Palautan kavereille parit leffat ja tapaan muutaman ystävän joita en ole taas nähnyt pitkään aikaan!

Mun uudenvuodenlupaushan oli että näen enemmän ystäviäni. Jotenkin en vain jaksaisi lähteä kotoa. Miksi sekin voi olla niin vaikeaa?

Nyt soi taas Amy MacDonald.

tu quieres volver

Jokaisella on varmasti tavoitteita elämässään, asioita jotka he haluavat tehdä tai kokea.
Minun listani on seuraavanlainen:

Haluan olla onnellinen. Yksinkertaisesti. Onnellisuus ei aina ole niin helppoa kuin voisi luulla.
Haluan olla hyvä ihminen. Auttaa toisia, lopettaa kiroilun - kaikki sitä harrastavat joskus, myönnä pois -, ja olla se kaikkien kaveri. Toisaalta en osaa, koska tarvitsen omat ystäväni. En sovellu porukkoihin.

Haluan elämänkokemusta. Tarkoittaen sitä, että himoitsen matkustelemaan. Toivon näkeväni monia kansallisuuksia ja kulttuureja. Haluan käydä ihan kaikkialla. Ensimmäiseksi tulevat nämä yleisimmät mieleen - Britit, Ranska, Australia - yes, it's growing on me -, Irlanti, USA... Mutta mua kiinnostavat myös Afrikan maat. Norsunluurannikko on nimenä niin kaunis, että haluan käydä siellä. Haluaisin tehdä safareja, ja "viidakkomatkoja", kuten enoni ja hänen vaimonsa.

Rakastan talopiirustuksia, sisustussuunnitelmia ja sisustuslehtiä. Unelmissani on täydellinen Kannustalo meren rannalla.

Avioliitto. Avioliitossa tuskin sinänsä on mitään eroa arkeen kuin se, että joka päivä sormessa painaa monen tuhannen euron timanttisormus - ei vaan. Silloin ollaan samaa sukua virallisesti. Mutta olen innostunut hääjutuista. Mun häistä tulee tyylikkäät ja erilaiset. En halua tavallisia häitä. Ne ovat tylsistyttäviä. Ruokakin maistuu aina samalta. Nyt täytyy myöntää, että olen ollut vain muutamissa häissä, mutta silti. Ja ei, en katso tv:n hääohjelmia, vihaan niitä.

Ennen häitä pitäisi löytää sellainen ihminen, jota jaksan katsella useampaankin otteeseen.

Haluan löytää työn ja ammatin, josta nautin ja jossa pääsen toteuttamaan itseäni. Tässä vaiheessa se on vielä kamalan hakusessa. Kahden vuoden päästä pitäisi tietää, minne hakea jatko-opiskeluihin. Kaikki kiinnostaa ja mikään ei tarpeeksi, jotta jaksaisin tehdä sitä elääkseni. Hyvä palkka ei olisi pahitteeksi.

Lapsia. Tiedän, että olisin hyvä äiti. Pelkään aina, että unohdan tehdä tietyt asiat sitten kun mulla on lapsia. Haluan että heillä on onnellinen lapsuus ja elämä siitäkin eteenpäin. Mutta eiköhän onni koostu pienistä asioista. Haluan soittaa lapsilleni paljon musiikkia, etenkin sellaista jota äiti kuunteli kun olin pieni. Ehkä ne kappaleet jonain päivänä koskettavat heitä yhtä paljon kuin minua. Haluan sellaisen helisevän kellon, joka pidetään kaulassa ja joka helisee, kun liikkuu. Sen pitäisi kuulemma kehittää lapsen musikaalisuutta.

Kaikki kuvat: we heart it

Leave me to the mystery of happiness to come