this doesn't look good

Jos haluaa hetkellisesti kohottaa verenpainettaan, niin kannattaa lukea tämä pikku-uutinen. En tiedä, näin vaan jotenkin punaista kun luin tämän. Ensinnäkin, mua ottaa aivan helvetisti aivoon sana sopeuttaminen. Sillä on kai haettu jotain nättiä, kaunisteltua kuvausta sille paskalle realiteetille, jota tää termi oikeasti tarkoittaa.

"Vuositasolla vaaditaan 8–10 miljoonan euron sopeuttamista vuoteen 2016 mennessä. Tämän hetkisen arvion mukaan 6-7 miljoonaa euroa kohdistuu suoraan henkilöstökustannuksiin."

Nää luvut on aivan... järjettömiä.

Samalla tavalla nyt SAMKissa sopeutetaan muutama miljoona muun muassa lopettamalla meidän Steniuksen kampus ja siirtämällä hoitotyön koulutus Poriin. Mua tämä ei niin hirveästi haittaa, mutta suurin osa on meidän kouluun tullut opiskelemaan kauempaa Suomesta ja kaikki ovat hankkineet asunnon ja järkänneet elämänsä siihen kuntoon, että täällä nyt opiskellaan. Mutta kun kolme viikkoa koulua oli käyty niin meillekin kerrottiin että on tarvetta sopeuttaa. Kohta ei varmaan enää oo varaa kouluttaakaan ketään!

Suututtaa muutenkin, että lähiopetustunteja on niin vähän ja niitä karsitaan entisestään ja yritetään vaan nettiin tunkea kaikki. Mä vihaan kaikkia "sähköisiä oppimisympäristöjä" - se kuulostaakin niin naurettavalta! En tiedä mihin tämä maailma on menossa, mutta huonolta näyttää. UGH.

all this time I was finding myself and I didn't know I was lost

Toi otsikon biisi on nyt soinut aika kauan tauotta päässä! Mitään muuta siellä päässä ei sit oikeen liikukaan, oon niin superhämmentynyt kaikesta tuolla koulussa. SoleOPS ja PBL varmaan ainoat asiat jotka edes muistan. Tänään oli vähän luppoaikaa niin haettiin hoitsupuvut Sairaalatukusta! :) Näytän kyl tosi kuumalta... not :D Tuolla on siis yksi mun lukiokaveri joten huippua että on ees joku jonka tuntee:) Ei tuu helppoa oleen toi opiskelu... lukiossa meininki oli ihan eri ja oon tottunut siihen että mulle on koulu niin helppoa, mun ei oo koskaan tarvinnut ponnistella oikeen minkään eteen... nyt pitää oikeesti alkaa tehä jotain! Pelottavaa :D

Kauheen kallista on kaikki jo nyt! 45€:n haalarit pitää hankkia, lippu Kurnajaisiin erikseen (jos ees ehdin ostaa sen lipun...), hoitsupuku maksoi 40€ ja se oli opiskelijahinta... puhumattakaan siitä että ruoka maksaa. 2,60€ every time. Tässäkin oon niin tottunut perska/lukiolinjaan et ruoka on ilmaista. No lukiossa piti sitten ostaa kirjat... hoooh. Jos menisin tästä parantamaan tätä opiskelun kipeyttämää päätäni. Päänsäryt ovat back...

I'm on my way so don't close that gate

Joka kerta kun mä ajattelen Suomen tai koko maailman taloudellista tilannetta, mua alkaa ahdistaa aivan älyttömästi. En tiedä onko se ihan normaalia ottaa asiat niin raskaasti. Mä näen tulevaisuuden Suomessa todella huonona ja pelkään sitä. Viimeinen naula arkkuun tuli tänä aamuna, kun kuulin että jokainen yli 18-vuotias on velvoitettu maksamaan Yle-veroa. Siis uskomatonta. Mua se ei onneksi koske sillä olen opiskelija eikä mulle ole muita tuloja kuin mahdolliset kesätyötulot. Mutta ihan tosi! Eikö se riitä, että yksi kotitalous maksaa? Ei, jokainen taloudessa asuva tienaava täysi-ikäinen. Mä melkein huusin ääneen kun kuulin sen uutisen.

Musta Suomessa tehdään niin idioottimaisia ratkaisuja ja kaikki ajetaan alas. Suomeen jääminen ei ole mitenkään houkutteleva vaihtoehto mulle enää. Surullista. Ja se STX:n telakkajuttu. Well handled!

Toisaalta musta tuntuu oudolta kirjoittaa tällaista koska olen kuitenkin niin nuori ja tuskin ymmärrän politiikkaa tarpeeksi, mutta kyllä mä hitto soikoon tiedän miltä musta itsestäni tuntuu! Ahdistaa, ahdistaa joka kerta kun ajattelen tätä asiaa. Luin jostain jonkin tutkimuksen että suomalaisnuoret näkevät tulevaisuuden epävarmana ja mä mietin silloin itsekseni että yhdyn tähän kyllä hiljaa itse mielessäni.... nyt voin sanoa sen ääneen. Mulle jotenkin tuli mitta niin täyteen. Toivottavasti auttaa vähän mun tuntoihini että kirjoitan sen tänne. Yleensä se helpottaa, kun saa asian sanottua. Mulla on tapana miettiä kaikkia asioita yksin ja padota niitä sisälleni. Tietyistä asioista en puhu koskaan ystäville tai kenellekään. En esimerkiksi koskaan puhu kenellekään peloistani enkä yleensä mistään ahdistuksen tunteista, sellaisista isommista kuten tämä. Mietin niitä vain yksin pienessä päässäni päätymättä koskaan mihinkään ratkaisuun. Kaikki vain ahdistaa.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Eilen juteltiin Englannin-vieraan kanssa yhteen yöllä kunnes hän lopulta joutui lähtemään kotiin. Parannettiin maailma ja pohdittiin syntyjä syviä. Mun haluni lähteä au pairiksi vain vahvistui. Kirjoittelin joku päivä kunnon liudan au pair -hakemuksia. Keep your fingers crossed.

Noustessani portaita yläkertaan mulla soi päässä Lana del Reyn biisi, jossa lauletaan jotenkin sopivasti

come on, let's ride

we can escape to the great sunshine

I know your wife and she wouldn't mind

we made it out to the other side

we made it out to the other side

we made it out to the other side...

ja joka kerta kuunnellessani tätä biisiä ajattelen lähtemistä.

it's times like these I forget what I miss

Tänään:

Säästössä 97,60€. Olen aika päättäväinen säästäjä kun sille tuulelle satun!
Haluan katsoa ufoleffoja.
Haluaisin elokuviin muuten vaan.
Toivon, että jostain vielä ilmaantuu kesätöitä.
Kuuntelen Eric Claptonia  ja The Clashia hurmoksessa.
Unelmoin tulevasta - siitä lisää myöhemmin.
Mietin miksi kaikki parit eroavat.
Himoitsen englanninkielisiä kirjoja.
Stressaan huomisesta kokeesta. Valmistautuminen jäi taas vähän viime tippaan.
Mietin, mitä kirjoitan kahden vuoden kuluttua. Hermoilen niistäkin.
Odotan inspiraatiota.
Valokuvailen.
Rakastuin seuraavaan kappaleeseen.

silmiä se kirvelee, kun on nähnyt liikaa

Tänään oli juhlasalissa joku kansainvälisyyspäivätilaisuus, koska eilen oli Eurooppa-päivä. Lavalla oli kolme naista, yksi ukrainalainen ja yksi afganistanilainen sekä yksi Unicefin edustaja.

Mua on jotenkin aina koskettanut kaikki köyhyys ja sorto ja kaikki mitä kehitysmaissa on meneillään. Ehkä siinä on osasyy, miksi haluaisin rauhanturvaajaksi. Haluaisin että meille otettaisiin Plan-kummilapsi. Mulle on tärkeää saada auttaa toisia, etenkin niin vähäosaisia kuin kehitysmaiden asukkaat. Haluan jonain päivänä vapaaehtoiseksi. Jos ryhdyn ambulanssinkuljettajaksi/ensihoitajaksi, liityn Lääkärit ilman rajoja -järjestöön ja lähden kriisialueille auttamaan. Mutta koska kammoan verta ja piikkejä, tämä on ongelma.

Tietysti on monia muita tapoja auttaa. Tänään kuulimme, mitä esimerkiksi eurolla saa aikaan. 50 eurolla saa aivan uskomattoman määrän apua tarjottua. Tuntuu vaikealta ajatella, että meillä on asiat täällä niin hyvin, ja että samalla planeetalla elää ihmisiä äärimmäisessä hädässä. Tuntuu myös uskomattomalta, miksei mikään apu auta. Mikseivät miljoonalahjoitukset paranna asioita? Monet yksityis- ja julkisuuden henkilöt lahjoittavat suuria summia hyväntekeväisyyteen. Miksi yhä voi olla niin kurjat oltavat jossain päin maailmaa? Onko hätää kärsiviä niin paljon, ettei apu ylety kaikille?

Joistakin tuntuu ehkä siltä, että oma opintotuki on naurettavan pieni. Opin tänään arvostamaan sitä sata kertaa enemmän. Siitä voisin itsekin auttaa toisia. Sisko sanoi lahjoittaneensa lukioaikanaan säännöllisesti WWF:lle rahaa. Mä haluaisin tehdä sitäkin. Siksipä päätin että ryhdyn kuukausilahjoittajaksi. Aion myös jonain päivänä ryhtyä vapaaehtoiseksi auttajaksi.

En mä tarvitse niitä hienoja vaatteita ja uusia kenkiä joita kaikilla on. En tarvitse sitä 70 euron nahkatakkia, joka on tehty ties missä alipalkatulla työvoimalla. En tarvitse sitä kannettavaa tietokonetta joka on tehty hajoamaan viiden vuoden kuluttua ostosta, ja jonka osat on valmistettu - edelleen - halpatyövoiman maissa.

En tarvitse sitä hiusväriä jolla hankkisin itselleni vain syövän. Sillä hiusväripurkin hinnalla maksan jollekin lapselle koulukirjat.

Voisin nyt vaahdota tästä loputtomiin. Luulen, että toin pointtini esille. Tämä kosketti ja koskettaa. Auttakaa tekin, kaikki pystyvät. Tähän tarvitaan kaikkien apua - enkä yritä olla tekopyhä.