Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit

22. heinäkuuta 2014

every page is our song of how we came and how we'll go


Olen ajatellut paljon kuolemaa ja kuolevaisuutta. Onnellisuutta ja elämän tarkoitusta. Jos kuolisin nyt, niin olenko osannut olla onnellinen ja nauttia kaikesta siitä ihan tavallisesta. Olenko tavoitellut aina jotain muuta sen sijaan, että olisin nähnyt mitä on edessäni? Olenko oppinut elämästä mitään, olenko osannut luopua ja avata uusia ovia pelkäämättä?
Juice Leskinen lauloi että elämä on kuolemista. Oikeastaan elämä on juuri sitä.

18. huhtikuuta 2014

niin paljon sanottavaa

En tiedä kuka tässä blogissa asuu, mutta se en ole minä. Jotain uutta on siis tuleva tai tapahtuva. Olen ajatellut paljon viime aikoina - yksin asuessa ei ole mitään muuta kuin aikaa, etenkin jos osaa kätevästi vältellä tiskivuoria ja imuria, joka kuiskuttelee nimeäni kaapin uumenissa. Olen ajatellut vähän kaikkea, elämää ja itseäni ja sen sellaista. En ole vielä saavuttanut mitään mullistavaa, mutta joitain havahtumisia olen kai kokenut. Ehkä tämä pieni ihminen voi jopa oppia jotain matkastaan.

Nyt, kun olen muuttanut omilleni, on asioita joihin en voi enää palata. En voi palata kotiin asumaan (vitsit, mutta elämä olisikin helppoa jos ei tarvitsisi ottaa vastuuta itsestään), eikä mikään tule koskaan olemaan niin kuin se ennen oli. Minä vanhenen, kaikki vanhenevat. Minä tulen menemään eteenpäin. Uusiin asioihin. Sellaisiin, jotka toiset ovat jo kokeneet. Elämä on kummallista. Tänne tullaan ja täältä lähdetään. Ja vain kuolema tekee elämästä merkityksellisen.


"Pöydällä kyniä ja paperia
Keskeneräisiä lauseita
En niitä koskaan valmiiksi saa
Ei ole mitään sanottavaa
Silmät kiinni tyhjin ajatuksin
Kaiken todellisen kadotin
Myöhässä viikon on tuo kalenterikin

--

Tyhjää paperia kirjoitan
Ja kerron sinulle sen mitä tarkoitan
Etten lauseita valmiiksi saa
Kun on niin paljon sanottavaa"

Egotrippi - Unihiekkaa

14. helmikuuta 2012

sing for the tears

Kaikki, ajattelutapa ja suhtautuminen elämään ja ihmisiin ympärillä sai aika uuden perspektiivin, kun koulussa kuulimme eilen surullisia uutisia. Kuolema kosketti todella läheltä. En pysty ymmärtämään. Mulla on uskomattoman sanaton ja tyhjä olo. Jokainen sana tuntuu turhalta. En tiedä miksi tämä kosketti niin paljon, vaikka en tuntenut häntä kuin yhdeltä musiikin kurssilta. Pidin häntä rohkeana, kun uskalsi olla niin oma itsensä pukeutumalla musiikkimakunsa mukaan. Sain hänestä kunnianhimoisen vaikutelman, ainakin musiikin suhteen. Joka kerta kun ajattelen tapahtunutta, en voi kuin itkeä. Se on niin sääli, niin surullista.

Toivon, että hän on Jumalan luona. Lepää rauhassa.

28. syyskuuta 2011

never fading with the sunset, when the rain set in

Nyt on jonkinlainen ihme tapahtunut :D Mun tekee mieli neuloa! Mun, joka nykyään vihaan käsitöiden tekoa. Jopas jotakin.

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen, tuntuukin että siitä on jo ikuisuus. Koiravanhus lähti kahdentoista ja puolen yhteisen vuoden jälkeen taivaan kotiin. Luopuminen on kamalaa, ja hyvästien sanominen vielä vaikeampaa. Kylmänä kouluaamuna kävin hyvästelemässä koiran ja silitin sitä viimeisen kerran. Ihan hirveää joutua sanomaan hyvästit, oli se sitten ihminen tai rakas lemmikki. Mulla on kamala ikävä. Onneksi on muistot.

Sitten onkin vähän iloisempia uutisia - tänään oli ensimmäinen koe. Uskonto oli kyseessä ja sehän meni vallan hyvin :) Essee uskonpuhdistuksesta ja sen seurauksista oli piece of cake. Oon nyt miettinyt että jos sittenkin kirjoittaisin uskonnonkin, kun sitä on enää pari kurssia jäljellä. Loppujen lopuksi mua kiinnostaa niin moni aine.
Huomenna on musiikin koe, johon mun pitäisi olla juuri nyt lukemassa. Perjantaina ruotsin koe. Itse koeviikollahan mä en ole koulussa koska lähden sunnuntaina Kreetalle lomailemaan ;) Kummeilta sain mukavan summan matkarahaa mukaan :) Sukulaiset on kivoja, hihi. Eikä vain rahallisesti siis, ihan vain selvennykseksi.

Mukavia aiheita tulossa tämän syksyn nuortenilloissa, vaikkakin ensi viikolla joudun skippaamaan Arkipäivän ihmeitä -illan matkan vuoksi :( Mutta kaikkea ei voi saada, vai mitä... Sitten ois Maata Näkyvissä -festarit, joille menon suhteen en ole vielä päättänyt. Siellä olisi mm. Skillet esiintymässä mutta jotenkin siellä on pikkuisen kökköä. Ehkä se on se väenpaljous, kun kymmenentuhatta festarikävijää sullotaan kahteen halliin.

Pakkauslista on valmiina ja matkalaukutkin odottamassa... vielä pitäis jaksaa pakata. Äh. Pitää muistaa kohtuus; viikko on kuitenkin aika lyhyt aika. Mut tarpeeks pitkä rentoutumiseen. Ja kaupungin koluamiseen, matkamuistojen ostoon, tuliaisien valkkaamiseen, auringonpalvontaan, uimiseen..... :))

Mukavaa viikonloppua <3

24. heinäkuuta 2011

back to black

Tavattoman surullisia asioita on tapahtunut viime aikoina. Oslon pommi-isku ja se Utöyan saarella tapahtunut verilöyly. Amy Winehousen kuolema.

Amy teki aika mahtavaa musiikkia. Hänen kuolemansa kosketti oikeasti. Toivoin että hän olisi saanut elämänsä ruotuun. Toivottavasti hän nukkuu nyt rauhassa.



1983 - 2011

5. heinäkuuta 2011

sydän huutamaan jää joka hetkeen

Surettaa elämän sattumanvaraisuus ja väliaikaisuus. Surettaa se miten haavoittuvainen on ihmishenki.
Katselin joku päivä dokumenttielokuvaa Stalingradin taistelusta toisessa maailmansodassa. Yritin salaa pidätellä kyyneleitä joka kerta, kun jonkun sotilaan kotiin lähettämiä kirjeitä siteerattiin. Niin surullista. Miltäköhän tuntuu odottaa kotona miestään palaavaksi? Tai miltä tuntuu odottaa saarroksissa tietäen lopun tulevan ja silti yrittäen lohduttaa ja kannustaa kotijoukkoja? Ihan hirveää. Sota on jotain niin kamalaa, etten tiedä pahempaa. Se tuhoaa perheet ja kääntää veljen veljeä vastaan. Tuhannet kuolevat turhan takia. Minun näkökulmastani mikään ei ole elämää arvokkaampaa. Mikään ei ole sen arvoista sodan oikeuttamiseksi. Mikään ei oikeuta tappamaan.

Tänään katsoin isän ja äidin seurana ruotsalaista ohejlmaa Korttelilääkäriä. Siinä eräs vanha nainen kertoi surullisen tarinansa. Hän antoi nuorena poikansa pois, ja kun hän ja hänen uusi miehensä menivät naimisiin, he eivät kyenneet saamaan lapsia. Nainen otti yhteyttä poikaansa ja he sopivat tapaavansa pojan ulkomaanmatkan jälkeen. Mutta niiden kolmen puhelun jälkeen, joina tapaaminen oli sovittu, hän ei enää saanut poikaansa yhteyttä. Poika oli kuollut. Miten kohtalon ivaa, ja yhä edelleen vain surullista.

Elämässä ei ehkä saa toisia tilaisuuksia. Totuus on välinpitämätön. Kuka tietää kenet elämä valitsee heiteltäväkseen? Toiset saavat kovemman tien kulkea.

Surullista.

10. huhtikuuta 2011

voitko kuvitellakaan, Kuussa kävelty on

Sen ensimmäisen kerran kun tapaan isosetäni, hän toivottaa minulle lähtiessäni kaikkea hyvää elämään. Aivan kuin emme tapaisi enää koskaan. En silti tiedä tapaammeko. En ole koskaan nähnyt häntä, ja hän on jo iäkäs. Pelottavaa ja surullista, miten ihmiset vain alkavat elää omaa elämäänsä. Miten ei koskaan tule lähdettyä katsomaan toista.
Kukaan ei ole koskaan koskettanut minua sanoillaan tai teoillaan yhtä paljon kuin hän.

Se toivo on, että kerran näemme kaikki toisemme.

Kädessään hän joka päivä kantaa
tietää kaiken mitä tarvitsen
päivän kuormat, levonhetket antaa
murheen niin kuin ilon seesteisen.
-Virsi 338

Itkevälle sydämelle Samuli Edelmannin tulkitsemia virsiä.

24. maaliskuuta 2011

Yksi läheinen nukkui pois. Tulen kaipaamaan.


Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan,
sun tähteäs kirkasta seurataan.