if we ever meet again

Tänään postissa tulleessa Mondossa oli hurmaava juttu Länsi-Irlannista. Ei ihme, että teksti oli niin mukaansatempaavaa kun kirjoittajana oli oikea kirjailija, Juha Itkonen. Kuvatkin olivat satumaisia. Kyllä se Irlanti oli upea paikka, sitä ei käy kieltäminen. Jos ihminen voi jonnekin sydämensä jättää, niin se oli varmastikin Howth, Dublinin hiljainen pieni esikaupunkialue meren rannassa.

Tapasimme tällä valaidenbongailupaikalla vanhan miehen, joka kertoi asuvansa jossakin päin sisämaata. Hänen aksenttinsa oli vahva ja vaikeaselkoinen. Pappa otti kamerallani meistä muutaman kuvan ja kertoi, että se oli toinen kerta hänen elämässään kun hän ottaa valokuvan. Olimme ihan hämmästyneitä, mutta niin se oli.

Muistan ikuisesti, että siellä Howthissa ne kaksi kuvaa otti se söpö vanha pappa, jolla oli isot rillit ja joka myöskin kyseli olisiko meistä tappamaan hylkeitä. (Ei olisi.)

Majakanvartijan asunto oli koristeltu kaikenlaisin istutuksin ja ikkunoita peittivät söpöt pitsiverhot.

Välillä aurinkokin paistoi raskaiden pilvien lomasta ja lämmitti ihanasti.

I mean, Howth...!

Tämä oli toivoton yritykseni lievittää matkakuumettani kesäisen matkan muistelun merkeissä,

vaan eipä onnistanut. Tuntuu ehkä pahemmalta.

Dubh Linn

Dublin, Dublin... Suomalaiselle hämmentävää ja epätavallista oli se, että joka paikassa kysyttiin how's things tai pyydeltiin anteeksi koko ajan. Hämmentävä oli myös irkkumurre - sellaista sössötystä en ole vielä kenenkään suusta kuullut. Oli huvittavaa katsella töihin pyörällä kiirehtiviä bisnesmiehiä - useimmat kuulokkeet korvissaan. Me pohdittiin aina, kuuntelevatko he bilemusiikkia vai tyyliin Westlifea. Dublinin liikenne oli todella kaaosmaista ja liikennevalot vaihtuivat hullusti, eikä jalankulkijoita suosittu ollenkaan. Toisin sanoen kaikki kulkivat päin punaisia. Musta tuntuu että osaan ulkoa kaikki irlantilaiset juomalaulut, including WHISKEY IN THE JAR, niitä nimittäin hoilattiin porukalla jokaisessa pubissa ja katusoittajat kaduilla. Miten kukaan enää jaksaa kuunnella niitä samoja vanhoja renkutuksia? Mä ostin jonkun tooositosi hyvännäköisen katusoittajan levyn (en ulkonäön vaan äänen vuoksi) ja vitsit, olisipa sillä levyllä enemmän biisejä, se on niin hyvä.

Huomaa katulamppu.

Katutaiteilijoiden antia. Niitä Dublinissa riitti, saippuakuplia puhaltavasta miehestä jalkapallolla temppuileviin veljeksiin ja tietysti muusikoihin. Eräs taikuri veti mut mukaan esitykseensä, se oli hauskaa :) "All the way from Finland to see my show!"

Tähän kolmikkoon oli huvittavaa törmätä.
He istuivat paikoillaan ja kumarsivat kun joku heitti heille rahaa.

Tämä huomaamaton paikoilleen jähmettynyt tyyppi oli nerokkuudessaan hullunhauska.

Brunssia kaakaon ja täytettyjen kolmiovoileipien kera, ihan uskomattoman hyvää! Mun leivissä oli myös viinirypäleitä. Mielenkiintoinen yhdistelmä mutta toimi.

Trinity College...

...joka muistutti mielestäni aivan Cruella de Vilin taloa.

Beware of the risen people @ Kilmainham Gaol. Kierroksella kuultiin monta surullista tarinaa. Kilmainhamin vankila oli hämmentävän tutun näköinen, mutta selitys sille aukesi, kun opas kertoi että vankilassa on kuvattu elokuvia ja tv-sarjoja.

There is beer and there is Guinness. Irish coffee oli pahaa ja Guinness kuraa. Kuva on Guinness Storehousen Gravity Barista, josta oli 360 asteen näkymät Dubliniin, ja jossa tarjottiin kierroksen päätteeksi ilmainen pintti Guinnessia. Ei rahan arvoista tavaraa.

HOWTH<3 I love you!

Hyljehän se siellä :---)

Maailman suloisin kukkakauppa. Howth oli siitä ihana paikka että se oli hieman eristäytynyt ja hiljainen vaikka satamassa kävi turistejakin. Howthissa oli kauppa, kirkko, posti, kukkakauppa, pubeja ja pikkuravintoloita pääkadun varrella ja rannassa kalaravintoloita. Vähän samanlainen paikka kuin Reposaari, mutta ei yhtä autio. Aivan hurmaava, siellä voisin käydä joskus toistekin. Oikea juna Dublinista Howthiin löytyi heti, kaikki oli tehty maalaistollekin simppeliksi.

Matkalla yyyylös. Me käytiin varmaan Howthin korkeimmassa paikassa, sinne oli aika kapuaminen. Meitä vastaan tuli yhdessä mutkassa nainen joka lykkäsi lastenvaunuja alamäkeen ja mulle tuli mieleen että mitä jos ne vaunut pääsisivät vapaiksi...

Christ Churchin lasimaalauksia.

St Patrick's Cathedral.

Jälkkäriä nimeltä Death by Chocolate yhdessä ihan sairaan hyvässä ruokapaikassa, jossa söin lounaaksi spicy chicken ciabattaa - sanoinkuvaamattoman hyvää.

Hannun ja Kertun piparkakkutalo? Tämä söpöys nökötti yhdellä St Stephen's Greenin sisäänkäynneistä.

Söpö paviljonki St Stpehen's Greenillä.

Tämä ja seuraavat kaksi from Iveagh Gardens. 

Molly Malone.

James Joyce - Dublin on muuten täynnä kaikenlaisia patsaita.

Vähän erilaisia patsaita vahamuseossa. Me pelästyttiin puolikuoliaaksi kun mentiin yhteen hämärään huoneeseen jossa liiketunnistimella syttyivät valot ja jokin alkoi liikkua. Se jokin oli Hannibal Lecter, hyi hitto. Nukke hakkasi kaltereitaan sekopäisen näköisenä. Me ei toki kiljuttu ja herätetty italialaisten huomiota tuolla vahamuseossa :D

Welcome to Elm Street, kids!
Me jäätiin yhteen huoneeseen ihan normaalin näköisten vahanukkeihmisten kanssa kun yksi turistiryhmä poistui huoneesta ja ovi meni kiinni. Hiljaisuus oli TODELLA painostava ja kaikki vahanuket seisoivat liikkumatta omilla paikoillaan tuijottaen tyhjyyteen. Otettiin hatkat kohtuullisen nopeasti :D

Pari pelottavan hyväntuulisen näköistä paavia portaikossa. Poseerasin vahamuseossa mm. Michael Jacksonin, Elviksen, U2:n, Ninja Turtlesien, Simpsonien, teletappien, Paavo Pesusienen ja Puuha-Peten sekä James Bondin ja Irlannin pisimmän miehen kanssa :)

Herkkutuliaiset oli pakko ikuistaa. After dinner mints isälle, yhdestä maailman suloisimmasta karkkikaupasta pari söpöä suklaalevyä ja jotain lontoon rakeiden tapaisia nameja. 

525,000 journeys to plan

Mä uskallan vihdoin riemuita edessä olevasta matkasta, sillä lentoliput ja hotelli on tilattu! Enää jäljellä kuumeinen odotus....

Koko kevät ollaan kaverin kanssa suunniteltu matkaa Irlantiin, ja jo vuosi sitten siitä sovittiin. Aluksi kohteena oli Lontoo, mutta kaikki käyvät siellä ja se on jotenkin vähän persoonaton valinta. Sitten me tutustuttiin Dubliniin netin välityksellä ja ihan mieletön matkakuume syntyi. Dublinissa on sitä jotain! Lentolippuja varatessa mun kädet tärisivät ihan hillittömästi, niin pahasti tätä matkaa ollaan odotettu ja nyt se toteutuu! Lähtö on heinäkuun puolivälissä :) Jotenkin hirveän vaikea uskoa, että sinne tosiaan ollaan menossa! Tähän asti se on ollut sellainen pelätty ja odotettu juttu. Että mitä jos ei päästäkään sinne... Onneksi saatiin suorat lennot, sinne lentäessä kun useimmissa tapauksissa joutuu vaihtamaan konetta (vain Aer Lingus lentää suoraan Helsingistä sinne) eikä se ole kivaa, etenkään kun toisen korvat eivät kestä jatkuvia nousuja ja laskuja.

Oon niin onnellinen! Oon haaveillut Dubliniin pääsystä niin kauan. Lukion jälkeen, kun lähden au pairiksi,

oon miettinyt Irlantia sen ihanan kulttuurin ja kauniiden maisemien vuoksi. Pitää nyt silti katsoa ja miettiä, minne haluan.