Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulevaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulevaisuus. Näytä kaikki tekstit
22. heinäkuuta 2014
every page is our song of how we came and how we'll go
Olen ajatellut paljon kuolemaa ja kuolevaisuutta. Onnellisuutta ja elämän tarkoitusta. Jos kuolisin nyt, niin olenko osannut olla onnellinen ja nauttia kaikesta siitä ihan tavallisesta. Olenko tavoitellut aina jotain muuta sen sijaan, että olisin nähnyt mitä on edessäni? Olenko oppinut elämästä mitään, olenko osannut luopua ja avata uusia ovia pelkäämättä?
Juice Leskinen lauloi että elämä on kuolemista. Oikeastaan elämä on juuri sitä.
18. huhtikuuta 2014
niin paljon sanottavaa
En tiedä kuka tässä blogissa asuu, mutta se en ole minä. Jotain uutta on siis tuleva tai tapahtuva. Olen ajatellut paljon viime aikoina - yksin asuessa ei ole mitään muuta kuin aikaa, etenkin jos osaa kätevästi vältellä tiskivuoria ja imuria, joka kuiskuttelee nimeäni kaapin uumenissa. Olen ajatellut vähän kaikkea, elämää ja itseäni ja sen sellaista. En ole vielä saavuttanut mitään mullistavaa, mutta joitain havahtumisia olen kai kokenut. Ehkä tämä pieni ihminen voi jopa oppia jotain matkastaan.
Nyt, kun olen muuttanut omilleni, on asioita joihin en voi enää palata. En voi palata kotiin asumaan (vitsit, mutta elämä olisikin helppoa jos ei tarvitsisi ottaa vastuuta itsestään), eikä mikään tule koskaan olemaan niin kuin se ennen oli. Minä vanhenen, kaikki vanhenevat. Minä tulen menemään eteenpäin. Uusiin asioihin. Sellaisiin, jotka toiset ovat jo kokeneet. Elämä on kummallista. Tänne tullaan ja täältä lähdetään. Ja vain kuolema tekee elämästä merkityksellisen.
Nyt, kun olen muuttanut omilleni, on asioita joihin en voi enää palata. En voi palata kotiin asumaan (vitsit, mutta elämä olisikin helppoa jos ei tarvitsisi ottaa vastuuta itsestään), eikä mikään tule koskaan olemaan niin kuin se ennen oli. Minä vanhenen, kaikki vanhenevat. Minä tulen menemään eteenpäin. Uusiin asioihin. Sellaisiin, jotka toiset ovat jo kokeneet. Elämä on kummallista. Tänne tullaan ja täältä lähdetään. Ja vain kuolema tekee elämästä merkityksellisen.
"Pöydällä kyniä ja paperia
Keskeneräisiä lauseita
En niitä koskaan valmiiksi saa
Ei ole mitään sanottavaa
Silmät kiinni tyhjin ajatuksin
Kaiken todellisen kadotin
Myöhässä viikon on tuo kalenterikin
--
Tyhjää paperia kirjoitan
Ja kerron sinulle sen mitä tarkoitan
Etten lauseita valmiiksi saa
Kun on niin paljon sanottavaa"
Egotrippi - Unihiekkaa
1. marraskuuta 2013
kerro, mistä laivat myötätuulen purjeisiinsa saivat
Milloinkohan oon postannut jotain oikeasti tärkeää? Jotain muuta kuin kauniita kuvia ja tyhjänpäiväistä lätinää? En osaa enää kirjoittaa mistään mikä koskettaa mua. Toivon, että mun blogi olisi samanlainen kuin ennen, pohtisin asioita, ottaisin puolia ja sanoisin mielipiteitä ja kirjoittaisin tärkeistä asioista. Koska kuka oikeesti jaksaa vain katsella kivoja kuvia? Ja milloin viimeksi edes haastin itseäni kun otin kameran käteen? Tää mun harrastama lähikuvien näpsiminen ja kivoihin yksityiskohtiin tarkentaminen nyt ei vaadi hirveesti taitoja. Ja mitä ei kuvaajana osaa, se on helppo korvata kuvanmuokkausohjelmilla.
Mä oon tosi pessimistinen ja kyyninen. (Nyt piti tarkistaa, että varmasti tiedän mitä kyyninen tarkoittaa.) Mä en oikein usko ihmisiin enkä yhteiskuntaan enkä oikeudenmukaisuuteen. Tässä maailmassa on niin paljon pahaa, niin paljon välinpitämättömyyttä, niin paljon turhuutta. Ihailen sokeasti sitä aikaa, kun lapsille pidettiin kuria ja kouluissa kunnioitettiin opettajia ja kun kodeissa luettiin Raamattua. Vihaan tätä vapaakasvatusta. Vihaan sitä, että ihmiset eivät ajattele. Jossain kuollaan nälkään ja sotaan ja täällä läträtään viinalla niin kuin elämässä ei olisi mitään muuta. Tämän mä oikeasti haluaisin sanoa.
Mä oon tosi pessimistinen ja kyyninen. (Nyt piti tarkistaa, että varmasti tiedän mitä kyyninen tarkoittaa.) Mä en oikein usko ihmisiin enkä yhteiskuntaan enkä oikeudenmukaisuuteen. Tässä maailmassa on niin paljon pahaa, niin paljon välinpitämättömyyttä, niin paljon turhuutta. Ihailen sokeasti sitä aikaa, kun lapsille pidettiin kuria ja kouluissa kunnioitettiin opettajia ja kun kodeissa luettiin Raamattua. Vihaan tätä vapaakasvatusta. Vihaan sitä, että ihmiset eivät ajattele. Jossain kuollaan nälkään ja sotaan ja täällä läträtään viinalla niin kuin elämässä ei olisi mitään muuta. Tämän mä oikeasti haluaisin sanoa.
Tunnisteet:
ahdistus,
aika,
ajatukset,
elämä,
kirjoittaminen,
maailma,
melankolia,
mielipiteet,
ongelmat,
suututtaa,
tulevaisuus
2. lokakuuta 2013
this doesn't look good
Jos haluaa hetkellisesti kohottaa verenpainettaan, niin kannattaa lukea tämä pikku-uutinen. En tiedä, näin vaan jotenkin punaista kun luin tämän. Ensinnäkin, mua ottaa aivan helvetisti aivoon sana sopeuttaminen. Sillä on kai haettu jotain nättiä, kaunisteltua kuvausta sille paskalle realiteetille, jota tää termi oikeasti tarkoittaa.
"Vuositasolla vaaditaan 8–10 miljoonan euron sopeuttamista vuoteen 2016 mennessä. Tämän hetkisen arvion mukaan 6-7 miljoonaa euroa kohdistuu suoraan henkilöstökustannuksiin."
Nää luvut on aivan... järjettömiä.
Samalla tavalla nyt SAMKissa sopeutetaan muutama miljoona muun muassa lopettamalla meidän Steniuksen kampus ja siirtämällä hoitotyön koulutus Poriin. Mua tämä ei niin hirveästi haittaa, mutta suurin osa on meidän kouluun tullut opiskelemaan kauempaa Suomesta ja kaikki ovat hankkineet asunnon ja järkänneet elämänsä siihen kuntoon, että täällä nyt opiskellaan. Mutta kun kolme viikkoa koulua oli käyty niin meillekin kerrottiin että on tarvetta sopeuttaa. Kohta ei varmaan enää oo varaa kouluttaakaan ketään!
Suututtaa muutenkin, että lähiopetustunteja on niin vähän ja niitä karsitaan entisestään ja yritetään vaan nettiin tunkea kaikki. Mä vihaan kaikkia "sähköisiä oppimisympäristöjä" - se kuulostaakin niin naurettavalta! En tiedä mihin tämä maailma on menossa, mutta huonolta näyttää. UGH.
"Vuositasolla vaaditaan 8–10 miljoonan euron sopeuttamista vuoteen 2016 mennessä. Tämän hetkisen arvion mukaan 6-7 miljoonaa euroa kohdistuu suoraan henkilöstökustannuksiin."
Nää luvut on aivan... järjettömiä.
Samalla tavalla nyt SAMKissa sopeutetaan muutama miljoona muun muassa lopettamalla meidän Steniuksen kampus ja siirtämällä hoitotyön koulutus Poriin. Mua tämä ei niin hirveästi haittaa, mutta suurin osa on meidän kouluun tullut opiskelemaan kauempaa Suomesta ja kaikki ovat hankkineet asunnon ja järkänneet elämänsä siihen kuntoon, että täällä nyt opiskellaan. Mutta kun kolme viikkoa koulua oli käyty niin meillekin kerrottiin että on tarvetta sopeuttaa. Kohta ei varmaan enää oo varaa kouluttaakaan ketään!
Suututtaa muutenkin, että lähiopetustunteja on niin vähän ja niitä karsitaan entisestään ja yritetään vaan nettiin tunkea kaikki. Mä vihaan kaikkia "sähköisiä oppimisympäristöjä" - se kuulostaakin niin naurettavalta! En tiedä mihin tämä maailma on menossa, mutta huonolta näyttää. UGH.
20. kesäkuuta 2013
hold on to me as we go, as we roll down this unfamiliar road
Täällä matkalaukut loikoilee lattialla ja kaikki paikat repsottaa! Vitsi, oon kyllä niin järjestelmällinen ihminen ettei mitään rajaa! Ei mitään huolta tästä pakkaamisen etenemisestä vaikka lähden lauantaina :D Meinaan, että pakkasin jo pari päivää sitten kokeeksi ja nyt kaikki tavara on jo kulkeutunut laukuista takaisin käyttöön. Pitäis tässä alkaa keräillä niitä... oon suunnitellut että tänään teen kaiken valmiiksi ja huomenna sit vaan tarkistan et mulla on kaikki ja keskityn ihan muuhun.
Tein comebackin Facebookiin ja mua alkoi heti ärsyttää. En taida hirveesti siellä kuluttaa aikaani.
Ideahan alun perinkin oli se, että saan pidettyä helposti yhteyttä niihin ihmisiin, joihin haluan pitää.
Mutta nyt yritän häippästä tästä koneelta ja sitä myöhäistä aamupalaa vois syödä...cheers!
5. kesäkuuta 2013
there's no need to complicate, our time is short
mahdollisimman paljon halusin tehdä itse, kuvan suklaakakku ja juustokakku sekä ylioppilaat mun käsialaa,
sisko teki kuvassa näkyvän porkkanakakun - oikeesti....tajuttoman hyvää!!!
suurimman osan kuvista otti sisko
1.6. oli ihana päivä! Koululla vielä jännitti, mutta kun nousin ja menin lavalle niin kaikki hermostuneisuus oli kaikonnut. Vitsit oli helppo hymyillä kun sai käteen niin mahtavan todistuksen!! Sain stipendinkin, 200€:n lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan. Taistelin koululla moneen kertaan kyyneleitä vastaan, etenkin erään upean lauluesityksen ja Suvivirren aikana. Kotona kaikki oli kyllä hirveetä häkkärää ja kiirettä ainakin aluksi, ja yritin olla kaikkien vieraiden kanssa mahdollisimman paljon tasapuolisesti. Päivä meni ihan liian nopeasti ohi! Oli ihanaa nähdä kaikki sukulaiset pitkästä aikaa, ja oli hauskaa että kaikki lapset oli valjastettu antamaan ruusu vaikka he vähän ujostelivatkin. Kuvia kertyi monta sataa ja pistin äsken kuvatilauksen menemään. Sisko otti kotona myös mun kiitoskorttikuvat. Musta ne onnistuivat täydellisesti ja olivat just sellaisia kuin toivoinkin. Thänks sis!! Next up: kiitoskorttiurakka.
Sain tänään hoideltua taas muutamia au pair -asioita alta ja to do -lista sen kun lyhenee. Pakkauslistakin alkaa olla koossa, vaikka väkersin sen tosi lyhyessä ajassa. Tuntuu, että vaatteet sillä listalla ovat pienimmässä osassa. Mutta ihan hyvä vaan, sillä pian pääsen shoppailemaan Primarkkiin! :):):) Lähtöön on kaksi ja puoli viikkoa! JEE!
mun sängyn yllä on tämä vanhoista valokuvista kokoamani kuvakollaasi,
jonka päällä riippui siskon ostama unisiepparikoru....
....nyt mulla on oikea unisieppari! Sain tämän ystävältä yo-lahjaksi.
Tunnearvo on sanoinkuvaamaton!♥♥ tämä lähtee mukaan Englantiin!
♥
Tunnisteet:
au pair,
juhlat,
leipominen,
tulevaisuus,
valokuvat,
ylioppilaskirjoitukset
25. toukokuuta 2013
must tuntuu mitä vaan voi tapahtuu
Tuuli on edellisestä postauksesta jo muuttanut suuntaansa, minähän teen mitä haluan ja minä pystyn mihin vaan! Pää surisee nyt niin kovaa kaikesta jännityksestä ja innostuksesta, etten meinaa pysyä mukana. Mul on huoneessa mennyt maailma, mul on loistava tulevaisuus. Siinäpä on kaikki mitä voin juuri nyt todeta.
24. toukokuuta 2013
kohtalon koura juottaa väkijuomaa
Nyt on kyllä taas niin sellainen olo, että voisipa jo lähteä. Tämä "kannustus" on kyllä niin koskettavaa.
Miten yksi ihminen voikin saada oloni sellaiseksi, etten pysty mihinkään enkä voi koskaan toteuttaa unelmiani?
Siwan kassa häämöttää uhkaavasti. En päässyt, en. Olinkin jo odotellut postia kuin kuuta nousevaa.
22. toukokuuta 2013
like a drum baby don't stop beating
Jotkut biisit muistuttaa ihmisistä tai paikoista, ajanjaksoista ja tapahtumista. Mä niin tiedän mistä tulen muistamaan
Phillip Phillipsin levyn The World From The Side Of The Moon. 32 päivää Suomessa jäljellä!
Tunnisteet:
au pair,
musiikki,
phillip phillips,
tulevaisuus,
valokuvat
5. toukokuuta 2013
does everyone get hypnotized by your fire?
Taas on ollut hyvä ja ihana viikonloppu! Eilen käytiin siskon kanssa ostamassa veljen vanhaan huoneeseen uudet tapetit ja valkattiinkin aivan ihanat! :) En ole hirveästi koneella ehtinyt viettää aikaa, koska olen lukenut valintakokeisiin. Nyt on vähän aikaa rentoutua ja kuunnella musiikkia! Ja hei, jäljellä enää 7 viikkoa Suomessa!! NIIN VÄHÄN!
Yo-kutsukortit ovat valmiina ja odottavat postitusta, job done!
Yllätys yllätys mun ja siskon mielipide näidenkin ulkonäöstä erosi paljonkin ja yllätys yllätys, siskolla oli parempi visio :D
Vihdoinkin pääsen lukemaan tämän! Mondokin tuli pari päivää sitten ja siitä oli muun muassa juttu Dublinista, Juha Itkosen kirjoittama - tosin vähän tylsä koska siinä käsiteltiin pelkkää kirjallisuutta.
Tässä tosiaan mun valintakoemateriaali, ihan kevyt paketti :D tässä on vieläpä jokaisella arkilla kaksi sivua, eli teksti on pientä ja asiaa paljon. Mutta mitä siitä, kun asia on mielenkiintoista! Oon lukenut tätä ihan ennätysvauhdilla tänä viikonloppuna, ehkä tää sit tosiaan on se mun ala.
24. huhtikuuta 2013
it's been written in the scars on our hearts
Mustikkasopan pinta heijasteli kivasti puita tien toisella puolella.
Löysin kaksi mun lempilainausta viikonloppuna. Olin unohtanut ne jo aivan kokonaan. Toinen on kirjasta jonka oon lukenut jo liian monta kertaa, mutta koska se on aina yhtä kutkuttava ja mukaansatempaava, luin sen taas uudelleen. Toinen lainaus on suomalaisesta leffasta joka joku päivä taas tuli telkkarista.
Sää teet niinku muut sannoo, siks sää oot heikko. -Kielletty hedelmä
Kun elämänkipinä sammutettiin, liha oli merkityksetöntä. Ihminen saattoi kuvitella rakastavansa jonkun toisen silmiä, huulia tai käsiä, mutta loppujen lopuksi merkitystä oli vain ihmisen mielellä. Kun sen otti pois, jäljelle jäi vain pelkkää lihaa. - Vihollinen vai liittolainen, Taylor Smith
Työntäyteisen päivän aikana ehti pitää muutamat tauot huvimajassa jonka raivasin ja imuroin. Harmittelen sitä, ettei huvimajaa olla paljonkaan käytetty sellaisena kesäolohuoneena josta haaveilen. Onhan se vähän pieni, mutta nyt haaveilen sateisista illoista ja aurinkoisista päivistä siellä, seurana olisi hyvä kirja, torkkupeitto ja karkkia tai jäätelöä. Katosta roikkuisi kattokruunu ja kärpänen surraisi ikkunassa. Tätäkään en tänä kesänä pääse toteuttamaan. Toivon, että Englannin-talossa on joku takaterassi tms jolla voi rentoutua illan tullen. Oon muuten huomannut ihastelevani kaikkea kaunista täällä kotomaassa just to remember the things I love here. Haluan "tankata" tätä kauneutta muistin sopukoihin.
Mun uusi lentolaukku, such a cutie! Matkalaukku samannäköinen mutta isompi. Pitäis ainakin lentokentällä tunnistaa oma laukkunsa ;D
Huomaa kuvaajan hankala asento.
Leipomiskokeilut juhlia varten ovat alkaneet! Tein sokerikakkupohjan, jossa oli vähän kaakaojauhoa ja puolet perunajauhoja. Kerrankin jaksoin vatkata taikinan oikeasti kuohkeaksi joten tämä onnistui täydellisesti eikä lässähtänyt missään vaiheessa. Halkaisin kakun ja vatkasin rahkasta ja kermasta täytteen ja sommittelin banaanit ja mansikkaa päälle. Koko komeuden kruunasi paksu suklaakuorrute. Kakku olisi ollut täydellinen, mutta päällimmäinen osa jäi vähän kuivaksi. En oo varmaan koskaan tehnyt mitään yhtä huolella kuin tätä kakkua. Ja sit se jäi vähän kuivaksi. Damn.
Tunnisteet:
ajatukset,
leipominen,
matkustelu,
tulevaisuus,
valokuvat
23. huhtikuuta 2013
you gotta seek everything you love before it's gone away
Viime aikoina olen pohtinut useasti Reilua kauppaa, ja rakastunut aina vain syvemmin Phillip Phillipsin musiikkiin - olen soittanut sitä ihan repeatilla. Kiitettävästi olen myös stressaillut tulevia juhlia ja tulevaa lähtöä (9 viikkoa Suomessa!! Kohta enää kaksi kuukautta!), mutta äiti on varmaankin tehnyt suurimman osan stressailusta, sillä mähän olen juhlakalu eli en tee mitään koko päivänä kun taas toiset raatavat tukka putkella kantamaan kakkua pöytään ja kaatamaan kahvia kuppeihin. Menu alkaa olla selvillä, ja vaikka äiti haluaakin tilata jotakin valmiina niin haluan tehdä mahdollisimman paljon itse.
Olen saanut enemmän kuin tarpeekseni väkivaltaisista lapsista. Miksi lapset eivät ymmärrä, ettei toisia saa lyödä vaikka harmittaisi miten paljon? Toivon tosiaan, etten mä ollut yhtä hirveä haastava lapsena.
Niin ja hei, mulla on ehkä maailman söpöimmät matka- ja lentolaukku! Laitan niistä kuvaa myöhemmin, kun valo on suotuisa :D
Tunnisteet:
juhlat,
lapset,
musiikki,
phillip phillips,
tulevaisuus,
valokuvat
14. huhtikuuta 2013
I can't go wrong as long as I remember where I'm from
Päivät menee hurjaa vauhtia. Vielä alkuviikosta olin superväsynyt koko touhuun kerhossa ja lasten riehumiseen ja odotin vaan viikonloppua - jas kas vain, nyt on sunnuntai. Kohta pitäisi alkaa tehdä huomisia eväitä. Syömisistä puheen ollen, olen kehittänyt itselleni uuden addiktion - Porin Leivän perunalimpun! Pari limppupalaa ja lasi maitoa, mmm mikä makunautinto. Mä tykkäsin pienenä tosi paljon limpuista ja sitten ne ei yhtäkkiä maistunut mulle enää enkä syönyt niitä pitkään aikaan. Nyt olen löytänyt ne uudelleen ja rakastan kaikkia makeita limppuja.
Pinkillä on muuten tosi hyvää uutta musiikkia, tykkään erityisesti biisistä Just Give Me a Reason, huomaa että se osaa tehdä koskettavaa ja herkempääkin musiikkia. Mulla on myös uudelta artistilta uusi lempparibiisi, nimittäin Phillip Phillipsin (kuka nimeää lapsensa näin) Can't Go Wrong ♥ Voittiko se Idolsin vai ei?
Aika muuten tosiaan juoksee. Olen enää kymmenen viikkoa Suomessa. Kun sitä ajattelee kuukausina, se tuntuu pidemmältä ajalta. Kymmenen viikkoa... apua! JA HARTAASTI ODOTETTU J. KARJALAISEN KEIKKA ON IHAN KÄSILLÄ - ENSI VIIKOLLA!!
Time is really the only capital that human being has, and the only thing he can't afford to lose. -Thomas Edison
Pinkillä on muuten tosi hyvää uutta musiikkia, tykkään erityisesti biisistä Just Give Me a Reason, huomaa että se osaa tehdä koskettavaa ja herkempääkin musiikkia. Mulla on myös uudelta artistilta uusi lempparibiisi, nimittäin Phillip Phillipsin (kuka nimeää lapsensa näin) Can't Go Wrong ♥ Voittiko se Idolsin vai ei?
Aika muuten tosiaan juoksee. Olen enää kymmenen viikkoa Suomessa. Kun sitä ajattelee kuukausina, se tuntuu pidemmältä ajalta. Kymmenen viikkoa... apua! JA HARTAASTI ODOTETTU J. KARJALAISEN KEIKKA ON IHAN KÄSILLÄ - ENSI VIIKOLLA!!
Time is really the only capital that human being has, and the only thing he can't afford to lose. -Thomas Edison
Tunnisteet:
aika,
au pair,
j. karjalainen,
musiikki,
ruoka,
tulevaisuus
13. huhtikuuta 2013
I dream a little dream of ya
Tuntui kivalta herätä aamulla litinään ja lotinaan - olen aina pitänyt sadepäivistä olipa sitten mikä vuodenaika tahansa.
Hain eilen postista uudet kosmetiikkatuotteeni ja sormet syyhyävät jo testaamaan niitä. Ostin tämän Logonan kasvovoiteen ja Flow'n olut-munashampoopalan. Flow'n tuotteen ovat niin kehuttuja että mun oli pakko kokeilla. Sitä paitsi olut ja kananmuna tekevät tosi hyvää hiuksille. Mä ostin myös vihreää savea jotta voin sitten tehdä kaikenlaisia naamioita ja hoitoja hiuksille ja iholle.
Tuota kasvovoidetta ehdinkin jo eilen illalla kokeilla. Se tuntui hassulta, se oli niin rasvaista! Mutta iho kyllä kiitti ja näytti aamulla tosi hyvältä.
Mä olen jo yli vuoden verran käyttänyt pelkästään sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Se on paljon parempaa sekä ympäristölle että itselle. Musta on hienoa, että nykyään luonnonkosmetiikkaa löytyy joidenkin kauppojenkin hyllyiltä ja se on yhä tunnetumpaa. Shampoon vaihdoin kylläkin tavalliseen (vaikkakin vähemmän haitalliseen kuin markettishampoot) vähän aikaa sitten, mutta se ei auttanut mun hiusongelmiin. Täytyy katsoa, josko tämä shampoopala tekisi jotain vaikutusta.
Mä tiedän nyt myös Englannin-lähtöpäivän, pian pitää varata lento! Vähän kyllä jännittää. Mulle on usein tullut sellainen olo, etten sittenkään halua lähteä ja haluan olla Suomessa koko kesän, kun Suomen kesä on niin kaunis. Mulla on yksi inspiraatioblogi jota kirjoittaa eräs au pair Englannista, käyn aina lukemassa sen blogia jos iskee masennus. Sitten olen taas yhtä innoissani kun aina aiemminkin.
Olin ihan yllättynyt, kun kuulin että tuo otsikon New Way Home -biisi on suomalaisen teinitähti Isac Eliotin. Musta se on tosi hyvä biisi! Stone by stone. Päiväkerhossa töissä ollessa olen saanut Fröbelin Palikoista yliannostuksen ja mulla soi koko eilisen päivän päässä Täilaulu. Nyt mulla soi koko ajan päässä meidän laivassa, meidän laivassa siinä on iso reikä pohjassa.... :D
Tunnisteet:
au pair,
kauneus,
lapset,
luonnonkosmetiikka,
musiikki,
tulevaisuus,
työ,
valokuvat
3. huhtikuuta 2013
miljoona miljoona vuotta oon onnellinen
Today has been really good! Vaikka aamupäivä olikin odottelua ja tylsistymistä, niin se palkittiin, kun istahdin kosmetologin tuoliin (jossa oli lämmitys!!) ja hän teki mulle kasvohoidon. Hintakaan ei ollut paha. Se tuntui ihanalta, mutta tietysti se pitäisi uusia pari kertaa jotta se tehoaa kunnolla, yksi hoitokerta ei toimi kuin taikaiskusta. Mutta mun iho hehkuu ja näyttää terveeltä! Taidan tosiaan mennä vielä uudelleen ennen lakkiaisia maksimoimaan vaikutuksen. Kasvohoidon jälkeen mentiin siskon kanssa shoppailemaan ja parannettiin maailmaa purkamalla kaikki ärsytyksenaiheet. Jaettu murhe on puolitettu murhe vai miten se nyt menee.
Asia, josta olen kaikkein eniten ecstatic on se, että mulla on nyt au pair -perhe Englannissa! ♥♥♥
Joo, mun piti hakea Amerikkaan, mutta kun törmäsin perheeseen mun unelmakaupungissa niin oli pakko hakea!
America can wait ;)
29. tammikuuta 2013
those were the best days of my life
Mommyyy, it's oveeeer!
Olo oli hassun kummallinen, kun vihoviimeisen lukiotunnin jälkeen luokan ovi meni takanani kiinni. Toisaalta surullinen, toisaalta ällistynyt, toisaalta helpottunut ja onnellinen. Surullinen siksi, että voisin käydä lukiota koko loppuelämäni. Mun lukio on ollut niin upea ja hyvä paikka, meillä on ollut taitavia ja omasta aineestaan intohimoisia opettajia. Suurin osa heistä jää varmasti mun mieleeni kannustajina ja hyvinä tyyppeinä. Olen tavannut uskomattomia ihmisiä ja ystävystynyt ja oppinut tuntemaan vanhatkin kaverini aivan uudella tavalla.
Ällistynyt siitä, miten aika on vain kulunut itsestään ja niin ikuisuudelta tuntuneet kolme vuotta ovatkin kuluneet silmänräpäyksessä. Aivan kuin heräisin nyt unesta, jota olen kolmen viime vuoden aikana nukkunut. Ällistynyt siitä, että maailma ei muutu vaikka suljin sen äidinkielen luokan oven takanani, sinne tulevat uudet oppilaat ja samat vanhat ykköset ja kakkoset. Se luokka ei jää minua kaipaamaan. Ällistynyt siitä, että nämä viime päivätkin tulivat päätökseensä ja että panikointi koulun loppumisesta loppui nyt - koulu loppui.
Onnellinen siksi, että olen kokenut kaikkea niin hienoa näiden vuosien aikana ja ollut tosi onnellinen. Helpottunut, koska taival on vihdoin tullut päätökseen.
Vau. Nämä kolme vuotta ovat kiistatta olleet tähänastisen elämäni parhaita. Pakko myöntää, että tulevaisuus pelottaa, koska se on niin auki ja kaikki on niin uutta. Mikään ei ole enää ennallaan. Nyt mun ja kaikkien muidenkin on pakko oikeasti aikuistua ja itsenäistyä ja ottaa vastuu. Perheen ja vanhempien tuki tuskin koskaan katoaa, mutta mä olen silti maailmassa yksin. Vähän pelottavaa, miten suuri vastuu se on - vastuu itsestä. Toivottavasti ei tule tehtyä vääriä ratkaisuja.
Lukio on antanut mulle niin paljon, oon tosi kiitollinen. Myönnän, että toivoin jopa että joutuisin suorittamaan lukion kolmessa ja puolessa vuodessa, että saisin olla täällä vielä. Silti on mukavaa että tää loppuu, lukio on ollut raskasta vaikka en töitä ole joutunutkaan tekemään enempää kuin yläasteella. Nyt ne huokailut ja koeviikon manaamiset ja tunnilla torkkumiset ja kelloon vilkuilu loppuvat, once and for all.
Huomenna palaan edelleen pulpettiin koeviikon alkaessa, osallistun opettajan ehdottamaan ruotsin abikirjoituskilpailuun. Sillä tavalla lähtö ei tunnu ikuiselta. Tulen vielä muutaman kerran istumaan liikuntasalin kylmyydessä, tällä kertaa toivottavasti kaulahuivin kanssa, kirjoittamassa muutamaa ylioppilaskoetta. Sitten sekin loppuu, tulee kevätjuhla ja valkoinen lakki. Sitten se loppuu.
Olo oli hassun kummallinen, kun vihoviimeisen lukiotunnin jälkeen luokan ovi meni takanani kiinni. Toisaalta surullinen, toisaalta ällistynyt, toisaalta helpottunut ja onnellinen. Surullinen siksi, että voisin käydä lukiota koko loppuelämäni. Mun lukio on ollut niin upea ja hyvä paikka, meillä on ollut taitavia ja omasta aineestaan intohimoisia opettajia. Suurin osa heistä jää varmasti mun mieleeni kannustajina ja hyvinä tyyppeinä. Olen tavannut uskomattomia ihmisiä ja ystävystynyt ja oppinut tuntemaan vanhatkin kaverini aivan uudella tavalla.
Ällistynyt siitä, miten aika on vain kulunut itsestään ja niin ikuisuudelta tuntuneet kolme vuotta ovatkin kuluneet silmänräpäyksessä. Aivan kuin heräisin nyt unesta, jota olen kolmen viime vuoden aikana nukkunut. Ällistynyt siitä, että maailma ei muutu vaikka suljin sen äidinkielen luokan oven takanani, sinne tulevat uudet oppilaat ja samat vanhat ykköset ja kakkoset. Se luokka ei jää minua kaipaamaan. Ällistynyt siitä, että nämä viime päivätkin tulivat päätökseensä ja että panikointi koulun loppumisesta loppui nyt - koulu loppui.
Onnellinen siksi, että olen kokenut kaikkea niin hienoa näiden vuosien aikana ja ollut tosi onnellinen. Helpottunut, koska taival on vihdoin tullut päätökseen.
Vau. Nämä kolme vuotta ovat kiistatta olleet tähänastisen elämäni parhaita. Pakko myöntää, että tulevaisuus pelottaa, koska se on niin auki ja kaikki on niin uutta. Mikään ei ole enää ennallaan. Nyt mun ja kaikkien muidenkin on pakko oikeasti aikuistua ja itsenäistyä ja ottaa vastuu. Perheen ja vanhempien tuki tuskin koskaan katoaa, mutta mä olen silti maailmassa yksin. Vähän pelottavaa, miten suuri vastuu se on - vastuu itsestä. Toivottavasti ei tule tehtyä vääriä ratkaisuja.
Lukio on antanut mulle niin paljon, oon tosi kiitollinen. Myönnän, että toivoin jopa että joutuisin suorittamaan lukion kolmessa ja puolessa vuodessa, että saisin olla täällä vielä. Silti on mukavaa että tää loppuu, lukio on ollut raskasta vaikka en töitä ole joutunutkaan tekemään enempää kuin yläasteella. Nyt ne huokailut ja koeviikon manaamiset ja tunnilla torkkumiset ja kelloon vilkuilu loppuvat, once and for all.
Huomenna palaan edelleen pulpettiin koeviikon alkaessa, osallistun opettajan ehdottamaan ruotsin abikirjoituskilpailuun. Sillä tavalla lähtö ei tunnu ikuiselta. Tulen vielä muutaman kerran istumaan liikuntasalin kylmyydessä, tällä kertaa toivottavasti kaulahuivin kanssa, kirjoittamassa muutamaa ylioppilaskoetta. Sitten sekin loppuu, tulee kevätjuhla ja valkoinen lakki. Sitten se loppuu.
18. tammikuuta 2013
tämä sääntö kolmas jo on
Vielä tämän jakson alussa ennen joulua lukion loppuminen tuntui hirveän surulliselta ja sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen ajatellessani kaikkea tuttua ja turvallista, jonka tulen jättämään taakseni. Edessä olevat uudet asiat pelottivat. Heittäytyminen pelotti.
Nyt viimeinen jakso on miltei lopussa, koeviikko alkaa tämän kuun 30. päivä ja sen jälkeen on enää potkiaiset, penkkarit ja LAKKIAISET. Että mua jännittää jo etukäteen kaikki se lakkiaispäivän tälläytyneenä patsastelu, ja korkokengät! Ja se lavalle nouseminen. Mun tuurilla kompastun johonkin portaaseen ja lennän naamalleni.
Kuulin radiosta iloisia uutisia, Anssi Kela julkaisee tänään uuden albumin! En malta odottaa, että kuulen sen. Ihan kuin Nummelasta olisi ikuisuus... Ja hei, J. Karjalainenkin on kirjoitellut uutta mysiikkiä!
Mua ärsytti tänään se, miten jotkut juontajat radiossa puhuivat Anna Puun kappaleesta Säännöt rakkaudelle. Heidän mielestään kappaleessa lauletaan pettämisestä. Siinä lauletaan rakkaudesta! Ei pettämisestä! Se on yks mun lempparibiiseistä, se on koskettava ja kaunis.
Tässä joku aamu kuulin Jaajoa Suomipopilta ekaa kertaa ikinä, ja oli kyllä hauska! Oon miettinyt, että mistä se Jaajo-kohu oikein johtuu. No olihan se hyvä juontaja :)
Valehtelisin, jos väittäisin, etteivät tulevat kirjoitukset stressaa. STRESSAA JA PALJON. Uskonto eniten, oon selaillut vanhoja yo-tehtäviä suuret kysymysmerkit mielessäni. Esim. Vanhan Testamentin viisauskirjallisuus? Anteeks mitäää. Äidinkieli ei sinänsä pelota, koska rakastan esseiden kirjoittamista, mutta multa unohtuu aina jotain olennaista mun esseistä.
Ajattelin nyt vähän fiilistellä Nummelaa.
Tunnisteet:
j. karjalainen,
juhlat,
musiikki,
opiskelu,
tulevaisuus,
ylioppilaskirjoitukset
28. joulukuuta 2012
I'm on my way so don't close that gate
Joka kerta kun mä ajattelen Suomen tai koko maailman taloudellista tilannetta, mua alkaa ahdistaa aivan älyttömästi. En tiedä onko se ihan normaalia ottaa asiat niin raskaasti. Mä näen tulevaisuuden Suomessa todella huonona ja pelkään sitä. Viimeinen naula arkkuun tuli tänä aamuna, kun kuulin että jokainen yli 18-vuotias on velvoitettu maksamaan Yle-veroa. Siis uskomatonta. Mua se ei onneksi koske sillä olen opiskelija eikä mulle ole muita tuloja kuin mahdolliset kesätyötulot. Mutta ihan tosi! Eikö se riitä, että yksi kotitalous maksaa? Ei, jokainen taloudessa asuva tienaava täysi-ikäinen. Mä melkein huusin ääneen kun kuulin sen uutisen.
Musta Suomessa tehdään niin idioottimaisia ratkaisuja ja kaikki ajetaan alas. Suomeen jääminen ei ole mitenkään houkutteleva vaihtoehto mulle enää. Surullista. Ja se STX:n telakkajuttu. Well handled!
Toisaalta musta tuntuu oudolta kirjoittaa tällaista koska olen kuitenkin niin nuori ja tuskin ymmärrän politiikkaa tarpeeksi, mutta kyllä mä hitto soikoon tiedän miltä musta itsestäni tuntuu! Ahdistaa, ahdistaa joka kerta kun ajattelen tätä asiaa. Luin jostain jonkin tutkimuksen että suomalaisnuoret näkevät tulevaisuuden epävarmana ja mä mietin silloin itsekseni että yhdyn tähän kyllä hiljaa itse mielessäni.... nyt voin sanoa sen ääneen. Mulle jotenkin tuli mitta niin täyteen. Toivottavasti auttaa vähän mun tuntoihini että kirjoitan sen tänne. Yleensä se helpottaa, kun saa asian sanottua. Mulla on tapana miettiä kaikkia asioita yksin ja padota niitä sisälleni. Tietyistä asioista en puhu koskaan ystäville tai kenellekään. En esimerkiksi koskaan puhu kenellekään peloistani enkä yleensä mistään ahdistuksen tunteista, sellaisista isommista kuten tämä. Mietin niitä vain yksin pienessä päässäni päätymättä koskaan mihinkään ratkaisuun. Kaikki vain ahdistaa.
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Eilen juteltiin Englannin-vieraan kanssa yhteen yöllä kunnes hän lopulta joutui lähtemään kotiin. Parannettiin maailma ja pohdittiin syntyjä syviä. Mun haluni lähteä au pairiksi vain vahvistui. Kirjoittelin joku päivä kunnon liudan au pair -hakemuksia. Keep your fingers crossed.
Noustessani portaita yläkertaan mulla soi päässä Lana del Reyn biisi, jossa lauletaan jotenkin sopivasti
come on, let's ride
we can escape to the great sunshine
I know your wife and she wouldn't mind
we made it out to the other side
we made it out to the other side
we made it out to the other side...
ja joka kerta kuunnellessani tätä biisiä ajattelen lähtemistä.
Tunnisteet:
ahdistus,
britteinsaaret,
musiikki,
politiikka,
raha,
tulevaisuus,
ulkomaat,
ystävät
12. elokuuta 2012
erämaa
Mulla on jo tuskallisen pitkään soinut päässä Tuure Kilpeläisen Erämaa, alan hiljalleen saada siitä tarpeekseni. Just nyt mulla on ihan järjetön flunssa ja pää täynnä räkää. Tän viikon lukemiset ovat menneet ihan penkin alle kaiken kipeilyn ja motivaation puutteen vuoksi. Kirsikkana kakun päällä: mun tekee ihan hirveästi mieli jonnekin lämpimään! Eksyin katselemaan kuvia Kreetan-matkalta ja se oli kyllä virhe. Laitoin yhden ihanan luolasaarikuvan taustakuvaksi ja muistelin lämmöllä kaikkea hyvää ruokaa ja ruskettuneita ihmisiä sekä etenkin aurinkoa ja seikkailua pitkin meidän lomakylää. Lämpö oli siellä erilaista kuin täällä, ei pistävää mutta kokonaisvaltaista ja ihanaa. Platanias oli hurmaava.
Tietenkin mun on ihan turha haaveilla mistään aurinkomatkasta nyt, kun olin juuri Dublinissa.... :D Oon ottanut periaatteekseni "matkalle kerran vuodessa", mutta seuraava reissu mun pitää kyllä itse rahoittaa. Mutta seuraava kohde saattaa olla joku aivan muu kuin aurinkomatka tai loma ylipäätään.... ;)
![]() |
| Rannassa kahlailu, tai pikemminkin ihmistä voimakkaampia aaltoja vastaan kamppailu uikkarit miltei kintuissa, polvet naarmuilla ja nenä täynnä suolaistakin suolaisempaa merivettä. Ja joo, osaan uida. |
![]() |
| Valkoiset talot ja niiden katoilla loputon aurinkopaneelien ja -keräinten meri korkeuksista katsottuna. |
![]() |
| Karu ja kaunis luonto, huimat korkeusvaihtelut etenkin yläkylään kiivetessä. |
![]() |
| Kauniit ravintolat ja suussasulava ruoka. Plus ranskalaiset :) |
7. heinäkuuta 2012
don't run and hide the colours that make you dream
I haven't been everywhere but it's on my list.
Don't let your dreams be just dreams.
If your dreams don't scare you, they aren't big enough.
Not all those who wander are lost.
There is great meaning in life for those who are willing to journey.
Olisi ihanaa tuntea kuuluvansa jonnekin. Mutta musta tuntuu, että mä en kuulu ainakaan tänne. Haluan lähteä jonnekin tosi kauas, haluan etsiä oman paikkani ja nähdä maailmaa, eri maita ja kulttuureja. Mua ahdistaa ajatella, että lukion jälkeen menisin yliopistoon kuten kaikki muutkin ja eläisin peruselämänkaarimallin mukaan, ja että mun matkustelut jäisivät vain matkoiksi. Mä haluan asua ulkomailla, kokea kaiken itse ja nähdä millaista on asua toisaalla. Kaukana toisaalla.
Mä haluan myös oman upean talon ja tietysti mennä naimisiin ja saada lapsia. Mulla on toisinaan ihan kipeän kova kaipuu saada oma talo tai edes asunto, koska rakastan sisustamista ja suunnittelua, sisustuslehtiä, talolehtiä, pohjapiirustusten tekemistä ja etenkin Kannustaloja! Mutta talo ja sisustuskin on pelkkää materiaa, ymmärrän sen nyt. Se on materiaa eikä mulle jää siitä mitään kun täältä lähden. Sekin olisi musta kivaa, että mulla olisi jossakin koti ja matkustelisin ympäri maailmaa ja voisin aina palata siihen kotiini, mutta on rahanhaaskausta olla pitkiä aikoja poissa ja tulla sitten "kotiin" hetkeksi aikaa.
Mutta kun matkustan, mulle kertyy (elämän)kokemusta ja ymmärrystä ja opin itsestäni ja toisista, ja mikä tärkeintä, saan toteuttaa itseäni ja unelmiani. Saan enemmän irti elämää varten. Saan tehdä sitä, mitä rakastan ja saan itselleni sanoinkuvaamattoman paljon onnellisuutta ja elämänviisautta. Saan jotain, mitä en omasta talosta tai opiskelupaikasta saa. Mä haluan kyllä joskus sen talonkin, ja koulut ois kiva käydä vielä nuorena, ja lapsiakin haluan suht nuorena. In the meantime...
Koska elämä on lyhyt, ja koska kukaan ei voi tietää viimeistä päiväänsä, pitää toteuttaa unelmiaan. Miksi muuten meillä olisi unelmia, jos tarkoituksena ei ole toteuttaa niitä? Jokainen päivä tulisi elää kuin se olisi viimeinen, niin ettei mitään jää katumaan, murehtimaan tai harmittelemaan. Mua ärsyttävät ihmiset, jotka haaskaavat aikaansa tehden ei-mitään. Mua pelottaa, että mä en ehdi toteuttaa unelmiani. Se mua pelottaa. Mua pelottaa sanoa pelkojani ääneen. Mutta mulla on yksi johon voin luottaa: Jumala. Koska jollakin on jokin suunnitelma mullekin. Jokin tehtävä, jokin punainen lanka tässä matkassa.
Pelkäämällä ei elämästä tule mitään, on vain mentävä rohkeasti.
| Kaikki kuvat: Weheartit |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





