Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauniit asiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauniit asiat. Näytä kaikki tekstit
1. helmikuuta 2015
Hiljaisuus on matka oleelliseen
Tunnisteet:
aika,
ajatuksia,
elämäntapa,
inspiraatio,
kauniit asiat,
talvi,
valokuvat
29. syyskuuta 2014
22. syyskuuta 2014
19. syyskuuta 2014
15. syyskuuta 2014
6. tammikuuta 2013
lennetään kitaralla Texasin taivaan alla
Aamuinen matalalla paistava aurinko oikein houkutteli kuvaamaan kahdeksanasteiseen pakkaseen.
Aamuisin ja iltaisin on tosi hyvä kuvata, koska aurinko on silloin otollisessa asemassa. Luvassa paljon lumisia huurteisia kuvia.
Kuvat kannattaa klikata auki isommiksi.
Lumi kimmelsi ihanan kauniisti kuuraisilla oksilla.
5. tammikuuta 2013
science of babies
Vähän aikaa sitten Foxilta tuli tosi hyvä National Geographicin dokkari nimeltä Vauvatiedettä. Se oli ihan uskomaton! Mä kun tykkään vauvoista ja lapsista, niin se oli mulle kivaa katseltavaa. Kaikki ne asiat mitä siinä esitettiin olivat ihan uskomattomia. Ne kuulostavat ehkä pikkujutuilta, mutta musta se oli jotain aivan käsittämätöntä. Ihmisen biologian kurssin käyneenä tiedän myös miten älyttömän pienestä on kiinni että nainen voi edes tulla raskaaksi. Dokkarissa näytettiin muun muassa, miten vauvan pitää synnytyskanavassa kääntyä jotta se pääsee ulos.
Yksi asioista, mikä hätkähdytti, oli se miten ihmisvauvoja verrattiin apinavauvoihin. Kun vauva pelästyy, se levittää kätensä ja jalkansa - kuten apinavauvakin, jos se vaikka sattuu putoamaan puusta. Tällöin se saa otettua kiinni jostakin oksasta eikä putoa maahan asti. Ja kun vauvan kämmeneen koskettaa, seurauksena on tiukka ote aivan kuten apinavauvoillakin, joiden pitää tiukasti takertua äitiapinan karvoihin kiinni jotta se pysyy äidin selässä. Näitä esimerkkejä oli muitakin, mutta en nyt jaksa muistaa niitä. Tämä on musta tosi mielenkiintoista. Ihmisen ja simpanssin dna:n erokin on aivan järkyttävän pieni, joku muutama prosentti.
Vauva näkee syntyessään vain 30 senttimetrin päähän, mikä on juuri se etäisyys, missä äidin kasvot ovat kun hän imettää vauvaa. Viikon vanhalla lapsella on kävelemisrefleksi, mutta se häviää kuuden viikon ikään mentäessä. Tällöin vauvan jäsenet ovat jo niin painavia, ettei se jaksa nostaa jalkojaan. Mutta vedessä saman vauvan refleksi palaa, koska vesi kannattaa ja jalkojen nostelu on kevyempää.
Ja se on myös uskomatonta, miten ihmislapsi on syntyessään täysin avuton verrattuna muihin eläimiin, mutta siitä kasvaa yksi älykkäimmän lajin edustajista. Se on ihmeellistä.
Yksi asioista, mikä hätkähdytti, oli se miten ihmisvauvoja verrattiin apinavauvoihin. Kun vauva pelästyy, se levittää kätensä ja jalkansa - kuten apinavauvakin, jos se vaikka sattuu putoamaan puusta. Tällöin se saa otettua kiinni jostakin oksasta eikä putoa maahan asti. Ja kun vauvan kämmeneen koskettaa, seurauksena on tiukka ote aivan kuten apinavauvoillakin, joiden pitää tiukasti takertua äitiapinan karvoihin kiinni jotta se pysyy äidin selässä. Näitä esimerkkejä oli muitakin, mutta en nyt jaksa muistaa niitä. Tämä on musta tosi mielenkiintoista. Ihmisen ja simpanssin dna:n erokin on aivan järkyttävän pieni, joku muutama prosentti.
Vauva näkee syntyessään vain 30 senttimetrin päähän, mikä on juuri se etäisyys, missä äidin kasvot ovat kun hän imettää vauvaa. Viikon vanhalla lapsella on kävelemisrefleksi, mutta se häviää kuuden viikon ikään mentäessä. Tällöin vauvan jäsenet ovat jo niin painavia, ettei se jaksa nostaa jalkojaan. Mutta vedessä saman vauvan refleksi palaa, koska vesi kannattaa ja jalkojen nostelu on kevyempää.
Ja se on myös uskomatonta, miten ihmislapsi on syntyessään täysin avuton verrattuna muihin eläimiin, mutta siitä kasvaa yksi älykkäimmän lajin edustajista. Se on ihmeellistä.
20. maaliskuuta 2011
postcards
![]() |
| Marit Björnegran, Mummolassa. |
![]() |
| Marit Björnegran, Valkoinen talo. |
Anteeksi nämä tökeröt kuvat. Tiedättekö mistä olen aina pitänyt? Postikorteista, kauniista postikorteista. Lapsena en koskaan halunnut antaa niitä hienoja postikortteja kenellekään. Taisin olla vähän itsekäs, kun annoin kavereilleni niitä vähän rumempia tapauksia, ja pidin kauniit itse.
Kuvissa on kaksi Unicefin postikorttia, aivan ihania ja satumaisia! Ylempi on minun, alemman osti äiti ja siskokin osti upean saaristokortin, samaa sarjaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




