5. huhtikuuta 2011

we were in yesterday's news

Jatka lauseita mieleiselläsi tavalla!


Tänään tein matematiikan kokeen. En usko, että pääsen läpi. Olin ystävän luona myös, kokeen jälkeen.
Haluaisin matkustelemaan.
Olen itsepäinen ja itsenäinen, kuten pienenäkin.
Pelkään käärmeitä, verta, piikkejä, pimeää ja maailmanloppua (no nyt sanoin sen ääneen...)
Huomenna teen englannin koetta!
Kirjoitin viimeksi S:lle tekstiviestin.
Söin ranskalaisia kokeen jälkeen. Hyi minua.
Himoitsen kosketusnäytöllistä kännykkää ja kannettavaa tietokonetta. Tiedän, olen materialisti.
Odotan KESÄÄ!!
Kaipaan lapsuutta, menneitä kesiä.
Kuuntelen Donkey Ridea.
Fanitan ihmisiä, jotka toteuttavat itseään ja seuraavat unelmiaan.
Epäilen sosiaalisten tilanteiden hallitsemiskykyjäni.
Kadun monia typeriä juttuja.
Tavoitteenani on menestyä työssäni - ja ensinnäkin löytää se unelmien pesti.
Tulevaisuudessa haluan Kannustalon meren rannalle. Ja mähän saan sen.
Koulunkäyntiä voisin jatkaa ikuisesti, ainakin lukiota.
Inhoan itsekkyyttä, narsismia, eläinrääkkäystä, naiiviutta, ympäristön saastuttamista.
Kamalinta ympäristön pilaamisessa on se, että teemme vain hallaa itsellemme.
Rakastan hyviä kirjoja, kesää, uimista, merta, sisustamista, rauhanturvaajia ja oikeudenmukaisuutta. Näin esimerkiksi.
Luen nykyään aika harvoin. En löydä hyviä kirjoja.
Toivon tulevani joskus todella onnelliseksi.
Nyt en osaa olla.
En tiedä miksi elämä on niin vaikeaa.
Harmittaa etten osaa olla se kaikkien kaveri.
Positiivista on se, että KESÄ TULEE! Ja hurjaa vauhtia tuleekin :) Jään alta paljastuu jo tie! :)
Kesässä pidän eniten auringosta, uimisesta, rentoilusta ja ystävien näkemisestä.
Uskon Jumalaan ja vihreisiin arvoihin.
Tarvitsen toisten ihmisten seuraa. Olen läheisriippuvainen.
Toisinaan kuitenkin haluan olla ihan yksin, kaikessa hiljaisuudessa.
Iltaisin minua alkaa usein masentaa.
Tv:stä ei enää oikein tule mitään hyviä sarjoja.

4. huhtikuuta 2011

täällä ilman sua ei oo mitään

Tein juuri mielenkiintoisen havainnon. Taivas on vaaleanpunainen. Lumi näyttää imevän väriä itseensä.

Mutta tiedättekö mitä! Meitsi täytti tänään seitsemäntoista vuotta! Hurjaa :) Sen kunniaksi teimme äidin kanssa herkkuja! Paistettiin appelsiinibroileria ja lohkoperunoita. Sen lisukkeeksi tehtiin lemppariani, fetasalaattia. Sitten leivottiin vielä täytekakkua ja suklaapiirakkaa. Piirakka oli älyttömän helppo tehdä, yhdistettiin vain kuivat aineet keskenään ja lisättiin piimä ja sulatettu voi. En yleensä tykkää mistään piimäisistä leivoksista, mutta tuo oli todella hyvää! Onnistunut leipomus, siis! Täytekakku päällystettiin mansikoilla ja piirakka suklaakuorrutteella (aidolla sulatetulla suklaalla eikä millään kaakaojauho-tomusokeri-kahvimössöllä) sekä mariannemurskalla.

Appelsiinibroileria.

Parasta perunasta.


Kakunpäällinen murska-armeija, jos tajusitte.

Olen rakastunut Scandinavian Music Groupiin. Pidän etenkin biiseistä Katu päättyy aurinkoon ja Minne katosi päivät. Kummassakin on jotain tosi kesäistä. Myös Nils sanoi jag älskär dig ja 100 km Ouluun ovat ihania.


Tänään on ollut pitkä päivä. Kiireinen ja pitkä. Silti vieläkin tuntuu siltä, että voisin alkaa vaikkapa siivoamaan. Tekisi oikeastaan mieli siivota. Ai niin! Lahjat! :) Sain äidiltä niitä ihania Pentikin astioita, joita kerään. Sain myös sellaisen posliininuken joka seisoo tuen varassa. Rikoin omani kun olin pieni, sen posliiniset jalat katkesivat leikeissä ja minua harmitti ihan törkeästi, kun se nukke oli niin kaunis. Nyt sain ehjän (: Siskolta sain söpön naulakon, josta otin kuvan tänne. Sain myös ihania aamiaiskulhoja ja keltaisia ruusuja :)
Eräs ystäväni piipahti käymään ihan yllättäen (okei, hän oli soittanut mutta puhelimeni oli täällä yläkerrassa, enkä ollut paikalla) ja toi minulle vaaleanpunaisen gerberan ja kortin. Olin yllättynyt ja liikuttunut, siitä tuo minun Facebook-päivitykseni. Ja tosi moni facebookiton muisti! ♥


Söpisnaulakkoni :)


Kakkupäivä! Ni!


Tällä sanomalla on oikea asenne!

:)


P.S. Helppo elämä jatkuu taas! Tätä on odotettu!
P.P.S. Maailman suloisin pullukka hiiri kiipesi tänään keittiön ikkunan edessä olevan lintulaudan vartta pitkin ylös, mutta ei päässyt syömään. Raukalla on varmaan nälkä. Kyllä, itkin kun tuli niin sääli pientä. Jos mä saisin päättää niin antaisin niillekin ruokaa. Pienellä oli ihanat pallosimmut.

3. huhtikuuta 2011

shine on

Näitä halajan huoneeseeni nyt kesän kolkutellessa ovella...

Himoitsen tätä ihanaa Pioni Loviisa -päiväpeitettä.
Rakastan kaikkia kauniita tilkkutäkkejä.
Tilkkutäkit on mun juttu :)

Koodi -pellavalaskosverhot. Haluaisin tälläiset, mutta niistä
ei ole kuin esteettistä hyötyä. En saa unta ellei huone ole
täysin pimeä. Siksi tarvitsen kunnolliset pimentävät verhot.
Vielä ei ole tullut niitä täydellisiä vastaan. Niidenkin pitää
näyttää hyvältä ;P

Rakastan luonnonkuitumattoja. Kuvassa on Koodi Oolanti
-juuttimatto.

Tämäkin miellyttää tarkan sisustelijan silmää. Kyseessä on
Koodi Kaarna -hamppumatto.
Kuvat Hobby Hall

Näiden kuvien myötä hyvää alkavaa viikkoa, tämä nukkuu vielä huomenna pitkään ja ponnistelee matematiikan kakkoskurssin kokeen läpi! Wish me luck :)

tattoos








Kuvat Weheartit

Haluan jonkin pienen tatuoinnin vielä joskus, lapaluuhun tai kylkeen. Alaselkään olisi myös siisti, mutta jos joskus synnytän niin en saa epiduraalia. En halua kuitenkaan mitään massatatskaa. Monella on esimerkiksi näitä lintuja, monella on tähtiä ja kukkia. Nämä kuvat nyt vain sattuivat miellyttämään.
Haluan myös jonkin lävistyksen, mutten vielä tiedä minne ja millaisen. En mitään hirveän tavallista. Venytyskoruja vihaan.

29. maaliskuuta 2011

on a crusade

A UFO arriving?

28. maaliskuuta 2011

Leibniz

Mua jäi vaivaamaan niin paljon se mun unen Minä puhun verta, että tein siitä anagrammin. Vastauksina tulivat ampunut vihreän ja ampunut hirveän. Eipä paljon valaise. Mietin jo innoissani, josko lauseesta muodostuisi jotain järkevää tai vaikkapa jonkun ihmisen nimi.

Tässä katkelma edellisen bloggauksen kirjasta:

Lähin appelsiini oli vierinyt vadin reunalle, ja minun toinen jalkani oli aivan sen vieressä. Vihanneskauppias oli yhä selin minuun. Hänen apulaisensa - osapuilleen Cassisin ikäinen poika - pakkasi parhaillaan laatikoita hänen kuorma-autoonsa. Ranskan teillä ei liikkunut siihen aikaan juuri muuta kuin busseja. Minä päättelin, että vihanneskauppias oli varakas mies. Niinpä minun oli helppo vakuuttaa itselleni, etten oikeastaan tehnyt kovin väärin. Olin katselevinani kauppiaan perunasäkkejä ja hivutin samalla puukengän pois siitä jalasta, joka oli vadin vieressä. Sitten koukkasin lähimmän appelsiinin vaivihkaa vadilta paljailla varpaillani. Se kävi kätevästi, sillä olinhan kiipeillyt vuosikausia puissa. Kuten olin suunnitellutkin, appelsiini vieri myyntipöydän pukkijalan viereen ja jäi melkein piiloon pöytää peittävän vihreän pressun alle.
Minä laskin heti korini appelsiinin suojaksi ja kumarruin sitten muka ottamaan kiven pois puukengästäni. Näin jalkojeni välistä, että kauppias nosteli juuri viimeisiä vihanneslaatikoita autoon. Hän ei huomannut että sujautin appelsiinin koriin.
Lastenleikkiä. Varkaus oli ollut lastenleikkiä. Sydämeni jyskytti ja poskeni hehkuivat niin helakanpunaisina, että pelkäsin hirveästi jonkun huomaavan sen. Minusta tuntui, että korissani oli käsikranaatti. Oikaisin muina miehinä selkäni ja käännyin kohti äidin myyntikojua.
Sitten jähmetyin paikoilleni. Yksi saksalaisista katseli minua torin toiselta laidalta. Hän seisoi suihkukaivon vieressä vähän kumarassa palava tupakka kourassaan. Kukaan ei mennyt hänen lähelleen, joten hän seisoi ylhäisessä yksinäisyydessään katse kiinnittyneenä minuun. Hän oli varmasti nähnyt, miten varastin appelsiinin. Hän ei ollut voinut olla näkemättä sitä.
Minä tuijotin häntä vähän aikaa kivettyneenä. Kasvonikin olivat jäykät. Muistin liian myöhään, mitä Cassis oli kertonut saksalaisten julmuuksista. Aloin aprikoida, mitä saksalaiset mahtoivat tehdä varkaille, sillä sotilas katsoi minua edelleen. Sitten hän iski minulle silmää. --
Tärisin niin, että uskoin äidin huomaavan sen väistämättä, mutta hän ei ehtinyt juuri sillä erää vilkaistakaan minua. Vaistosin että sotilas tarkkaili minua yhä takaapäin, ja hänen lystikäs, veitikkamainen silmäniskunsa vaivasi minua kuin otsaan lyöty naula. Odotin ikuisuudelta tuntuvan ajan perikatoa, joka ei tullutkaan.

Joanne Harris, Appelsiinin tuoksu

P.S. Sain vihdoinkin lääkäriajan ja mulle määrättiin lääkkeitä poskiontelotulehdukseen! Kamalaa kun joka päivä pää on kipeä. Erittäin häiritsevää.

P.P.S. Huomenna on historian koe, jänskättää! En voi sanoa lukeneeni mitenkään erityisen huolellisesti...

27. maaliskuuta 2011

we all need a pantomime to remind us what is real

Hyi hitto mitä painajaisia olen nähnyt.

Viime yönä näin jotain aivan hullua unta, jossa hakkasin jonkin punaisen puutalon seinään puisia valkoisia kirjaimia ja niistä muodostui lause Minä puhun verta. Minä puhun verta. Hyi hitto.
Sitten siitä talon ohi kulki joitain vanhempia ihmisiä ja he tuijottelivat minua ja touhujani paheksuvasti, joten otin kirjaimet irti. Koko unen ajan tunsin kamalan syyllisyyden tunteen. Unessa minä myös lensin meidän kuistilla ja autotallissa. Se painottomuuden tunne oli huimaavaa, uskomatonta. Samanlaista kuin joskus sängyssä silmät kiinni maatessa tuntuu siltä, että sänky kieppuu ilmassa. Onko teistä koskaan tuntunut siltä?

Tänään luin loppuun Joanne Harrisin kirjan Appelsiinin tuoksu. Toinen niistä kirjoista, jotka muistan hyvin elävästi. En muista, lukiko siskoni sitäkin minulle, vai luinko sen itse. Anyway.

Kaikki alkoi viattomasti yhdestä varastetusta appelsiinista hedelmäkojun luona Angersin torilla. Vain ystävällinen silmänisku, ja nuori saksalainen sotilas lumosi yksinäisen, isättömän yhdeksänvuotiaan. Sinä saksalaismiehityksen kesänä Framboise sisaruksineen pääsi kielletyn hedelmän makuun.
Mutta pienestä vilpistä kasvoi suuria valheita. Ja lopulta murhenäytelmä, joka pakotti Framboisen perheineen pakenemaan kotikylästään Loiren varrella.

Kun Framboise leskeksi jäätyään palaa kotitilalleen ja perustaa pienen ravintolan, sota-ajan synkistä tapahtumista on kulunut yli neljäkymmentä vuotta. Mutta kyläläiset eivät ole unohtaneet.

Enkä osaa vieläkään olla itkemättä.

26. maaliskuuta 2011

Hyvää nimipäivää, Manu ♥

let the good vibes get a lot stronger

Tiedättekö sen tunteen, kun makaa pihalla aurinkotuolissa ja aurinko porottaa kuumasti? Sitten aurinko menee pilveen ja luomien takana oleva kirkkaus tummuu. Iho nousee vähän kananlihalle. Kuulet vain tutun tien kohinan ja ehkä joidenkin lintujen siritystä. Tästä on kesät tehty.






Kuunnelkaahan tämä ihana biisi :)

25. maaliskuuta 2011

I wrote you some soft songs

Katsokaapas tätä! Kyllä täälläkin osataan :)

Tämän upean kuvan nappasin Saran blogista. En tiedä kenelle kunnia kuvasta kuuluu, mutta vau!
Katsokaa noita portaita!

P.S. Kyllä, päivittelen niitä musahaasteita vielä. Joku päivä.